Kloonihuijari saattoi tehdä vahingossa läpimurron

Tutkijan uskotaan hedelmöittäneen munasolun ilman siittiötä.

Eteläkorealainen kantasolututkija, joka jäi kaksi vuotta sitten kiinni tutkimustulosten väärentämisestä, saattoikin epähuomiossa tehdä tieteellisen läpimurron. Yhdysvaltalaistutkijoiden mukaan Hwang Woo-Suk on ilmeisesti ensimmäisenä onnistunut kehittämään ihmisalkion pelkästä munasolusta, ilman siittiötä.

Harvardin yliopiston tutkijoiden mukaan läpimurto tapahtui Hwangin laboratoriossa ilman, että Hwang edes huomasi asiaa, Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo.

Partenogeneesi eli neitseellinen lisääntyminen tapahtuu, kun munasolu saadaan jakautumaan ilman siittiösolua. Tutkijat eivät ole aikaisemmin onnistuneet luomaan elinkelpoista ihmisalkiota partenogeneesin kautta.

Huijaus vai viaton virhe?

Hwang väitti aikanaan onnistuneensa kloonaamaan ihmisalkion ja eristämään siitä yksilöllisiä kantasoluja, joita voitaisiin käyttää muun muassa Alzheimerin taudin hoidossa. Etelä-Koreassa Hwangista leivottiin kansallissankaria, kunnes selvisi, että kloonausyritys olikin epäonnistunut.

Hwangin työryhmä yritti kloonata ihmisalkioita asettamalla potilaan dna:ta munasoluun, josta oli poistettu sen oma dna. Kloonaus ei onnistunut, mutta ilmeisesti osa normaaleista munasoluista ryhtyi jakautumaan omia aikojaan ja kehittyi alkioiksi.

Harvardin tutkijoiden mukaan Hwangin vahingossa tekemä läpimurto voi olla merkittävämpi kuin se, mitä ryhmä alunperin tavoitteli. He arvelevat, ettei skandaalissa kenties ollutkaan kyse huijauksesta, vaan virheestä.

-Julkaistessaan tuloksiaan he eivät valitettavasti tietäneet, mitä olivat tehneet, Harvardin tutkijaryhmää johtanut George Daley sanoi BBC:lle. -He vain ottivat näistä alkioista kantasoluja ja väittivät niitä klooneiksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat