KL: Niinistö sijoittaa mittavan summan kylmälaiteyhtiöön

Presidentti Sauli Niinistö tekee suuren sijoituksen kylmälaitteita valmistavaan Suomen Kotikylmiö-yhtiöön, kertoo Kauppalehti.

Lehden mukaan Niinistö sijoittaa 160 000 euroa Hollolassa toimivaan yritykseen.

Sijoituksellaan Niinistö saa yhtiöstä kahdeksan prosentin omistusosuuden. Suomen Kotikylmiö työllistää 52 henkilöä ja sen liikevaihto oli viime vuonna noin kahdeksan miljoonaa euroa. Sijoitettu summa on samansuuruinen kuin presidentin vuosipalkkio ennen Niinistön toivomaa viidenneksen leikkausta.

Niinistö sanoo haluavansa olla mukana sijoitustoiminnassa. Hän katsoo olevansa riskirahoittajan roolissa.

– Minun mielestäni on paikallaan, että otetaan vähän riskiäkin suomalaisen teollisuuden puitteissa, Niinistö sanoo lehdelle.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat