KKO tuomitsi jätteitä pohjavesialueelle haudanneen toimitusjohtajan

Korkein oikeus (KKO) on tänään korottanut tuomiota, jonka Vaasan hovioikeus oli antanut pohjavesialueelle törkeän piittaamattomasti jätteitä piilottaneelle toimitusjohtajalle Kalervo Uusitalolle. Hän sai KKO:ssa yhdeksän kuukautta ehdollista vankeutta ympäristön turmelemisesta.

Sen sijaan KKO kumosi käräjä- ja hovioikeudessa tuomitun yhteisösakon. Karijoella toimiva jätteenkuljetusalan pienyritys PK-Kuljetus ja Sora välttyi siten yhtiölle tuomittavasta sakkorangaistuksesta.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun korkein oikeus ottaa ennakkoratkaisussaan kantaa oikeushenkilön rangaistusvastuuseen eli yhteisösakkoon. Käräjäoikeus määräsi PK-Kuljetus ja Soralle 50 000 markan eli noin 8 400 euron yhteisösakot, mikä vastasi viittä prosenttia yhtiön liikevaihdosta. Hovioikeus pudotti summan 10 000 markkaan eli vajaaseen 1 700 euroon.

Sen sijaan KKO kumosi yhteisösakon. Perustelujen mukaan kyse on perheyrityksestä, jossa toimitusjohtaja päättää itsenäisesti yhtiön toiminnasta. Yhtiön perimmäinen tarkoitus on tarjota toimitusjohtajalle työpaikka. Näin ollen KKO katsoi, että yhteisösakko lankeaisi käytännössä vain toimitusjohtajalle itselleen, jolle jo muutenkin tuomittiin vankeusrangaistus.

"Törkeää piittaamattomuutta"

PK-Kuljetus ja Soran toimitusjohtaja Uusitalo kuljetti yhtiönsä soranottoalueelle ilman asianmukaista lupaa kymmeniä kuutiometrejä erityyppistä jätettä vuosina 1998-99. Soranottoalue sijaitsee pohjavesialueella, josta kymmenet taloudet saavat talousvetensä. Osan jätteistä Uusitalo hautasi, osan poltti. Hän piilotti alueelle muun muassa perunajätettä, metalliromua ja muuta teollisuusjätettä, paperia sekä liuotin- ja pintakäsittelyaineita sisältäneitä astioita.

Teolla on korkeimman oikeuden mukaan vaarannettu ihmisten pohjaveden puhtaus ja siten aiheutettu huomattavaa vaaraa yleiselle terveydelle. Tästä syystä tekoa on pidettävä poikkeuksellisen vaarallisena, KKO toteaa. KKO huomauttaa, että Uusitalo tiesi jätepiilonsa olevan pohjaveden muodostumisalueella. Ammattimaisesti jätteitä kuljettavan yhtiön toimitusjohtajana ja vesiosuuskunnan puheenjohtajana hän tiesi myös vaarasta, joka teollisuusjätteistä koituu pohjavedelle. -Menettelyllään Uusitalo on osoittanut törkeää piittaamattomuutta lain ja viranomaisten käskyistä sekä ihmisten terveydestä, tuomiossa mainitaan.

KKO:n Uusitalolle antama ehdollinen rangaistus on sama kuin Mustasaaren käräjäoikeuden aiemmin tuomitsema, jonka hovioikeus oli kumonnut. Hovioikeus olisi tyytynyt kolmeen kuukauteen ehdollista.

Yhteisösakko tehoaa päättäjiin

Yhteisösakon tarkoitus on vaikuttaa oikeushenkilön - esimerkiksi yrityksen - päätöksentekoon, jos rikoksen tekijälle tuomittava rangaistus ei tähän yllä. Näin voi käydä vaikkapa yhteisöissä, joiden organisaatio on monimutkainen ja päätöksenteko eriytynyttä.

Yhteisön taloudellista tilannetta suoraan heikentävällä yhteisösakolla on tarkoitus vaikuttaa niihin, jotka yhteisössä päättävät asioista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat