KKO linjasi pankkimiesten vastuita

Korkein oikeus tuomitsi ennakkopäätöksessään Mäntsälän Säästöpankin toimitusjohtajat ja hallituksen jäsenet korvauksiin tekemiensä huolimattomien luottopäätösten takia. Korkeimman oikeuden mukaan Mäntsälän Säästöpankki oli vuosina 1988-1991 ottanut luotonannossaan suuria riskejä.

Luottoja ja takauksia oli myönnetty vastoin säästöpankkilakia ja sen nojalla annettua pankkitarkastusviraston määräystä. Lisäksi pankki ei ollut selvittänyt luotonhakijoiden maksukykyä, eikä luotoille vaadittu turvaavia ja riittäviä vakuuksia. Pankille aiheutui huolimattomuudesta yli 20 miljoonan markan vahingot.

Korkein oikeus tuomitsi kaksi toimitusjohtajaa ja kymmenen hallituksen jäsentä vahingonkorvauksiin, mutta sovitteli korvaukset. Toimitusjohtajat joutuvat maksamaan kymmenen prosenttia, hallituksen puheenjohtaja neljä prosenttia ja hallituksen jäsenet kolme prosenttia niistä summista, millä kunkin henkilön katsottiin aiheuttaneen vahinkoa.

Korkein oikeus katsoi päätöksessään, että Mäntsälän Säästöpankin hallituksen jäsenillä ei ollut pankkialan asiantuntemusta eikä siten samanlaisia edellytyksiä kuin toimitusjohtajilla luottoriskien arvioimiseen. Toimitusjohtajat valmistelivat ja esittelivät luottopäätökset hallitukselle. Täten toimitusjohtajien korvausvastuu on suurempi kuin hallituksen jäsenten. Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-SSP Oy vaati korkeimmassa oikeudessa eri henkilöiltä yli 30 miljoonan markan vahingonkorvauksia ja hovioikeuden tuomion kumoamista.

Hovioikeus oli vapauttanut toimitusjohtajat ja hallituksen jäsenet korvausvastuusta toisin kuin Orimattilan käräjäoikeus. Käräjäoikeus oli sovitellut toimitusjohtajan korvausvastuun kymmeneen prosenttiin ja hallituksen jäsenten viiteen prosenttiin vahingon määrästä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat