Mainos

KKO: Jussi Uoti haastettiin laillisesti

Korkein oikeus on ratkaissut liikemies Jussi Uotin haastamiskiistan. KKO toteaa, että Sveitsistä Saloon oikeuteen tullut Uoti voitiin tällöin haastaa oikeuteen myös muista rikoksista.

Uoti oli haastettu Salon käräjäoikeuteen vastaamaan velallisen epärehellisyyttä koskeviin syytöksiin. Jutun jatkokäsittelyn yhteydessä hänelle annettiin uusi haaste, jossa hänet kutsuttiin vastaamaan myös törkeää petosta koskevaan syytteeseen.

Uoti katsoi, että hänellä oli ns. "koskemattomuussuoja", eikä häntä olisi saanut haastaa Suomessa oikeuteen uusista syytteistä, koska niitä ei ollut mainittu ensimmäisessä haasteessa.

Salon käräjäoikeus piti Uotin näkemystä oikeana ja jätti syytteen törkeästä petoksesta tutkimatta. Hovioikeus kumosi vuosi sitten käräjäoikeuden päätöksen ja palautti asian takaisin käräjäoikeuteen, minkä jälkeen Uoti valitti korkeimpaan oikeuteen vaatien oikeaksi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Jussi Uoti on veljensä Kari Uotin kanssa syytteessä Salon käräjäoikeudessa törkeästä petoksesta. Asia liittyy Lounais-Suomen säästöpankissa vuonna 1991 tapahtuneisiin luottojärjestelyihin, joista koitui pankille noin 100 miljoonan markan menetykset.
(STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.