Kiviniemi uskoo ydinvoimaloiden työllistävän

Tänään eduskunnassa läpimennyttä ydinvoimalupapakettia on kritisoitu muun muassa siitä, että se ei takaa suomalaisille työpaikkoja. Ulkomaisen työvoiman käyttö ja työehdoista huolehtiminen olivat vahvasti esillä eduskunnan keskustellessa ydinvoimapäätöksistä.

Esimerkiksi Olkiluoto 3 ei ole työllistänyt suomalaisia odotetulla tavalla.

Pääministeri Mari Kiviniemi luottaa siihen, että yritykset käyttävät suomalaista työvoimaa.

- Toivon sitä, että yritykset käyttäisivät mahdollisimman paljon suomalaista, vapaana olevaa työvoimaa. Olisi tietysti Suomen työllisyyden kannalta hyvä, että työmailla suomalaisuus näkyisi enemmän kuin nyt.

Hän kuitenkin korostaa, että muunkin maalaisia työntekijöitä työmailla saattaa jatkossakin näkyä.

- Valvonta on luonnollisesti ykkösasia, eli täytyy huolehtia siitä, että kaikki menee lakien ja asetuksen mukaan. Me olemme kuitenkin yhteiseurooppalaisilla työmarkkinoilla, joten ulkomaalainen on samassa asemassa kuin suomalainen.

Hallitus ei voi kuitenkaan sanella yritysten päätöksiä, joten suomalaisten työllistäminen jää niiden omantunnon varaan. Pääministeri Kiviniemi kuitenkin uskoo, että suomalaisten palkkaamiseen löytyy kannustetta.

- Suomessa on osaavaa työvoimaa, ja uskon, että varmasti mahdollisuuksia kotimaisen työvoiman käyttämiseen hyödynnetään. On kuitenkin selvää, että eniten potentiaalia suomalaisten työvoiman käyttöön on uusiutuvan energian myötä.

Eduskunta patistaa ydinvoimayhtiöitä huolehtimaan myös työehtojen noudattamisesta.Päätöksiin liitettiin lausuma, jossa vaaditaan, että ydinluvat saaneiden yhtiöiden pitää toteuttaa rakennushankkeet niin, että työmailla noudatetaan suomalaisia lakeja ja työehtoja.

Lausumassa vaaditaan myös tukemaan kotimaista teollisuutta esimerkiksi niin, että rakennusvaiheet pilkottaisiin sellaisiksi urakkakokonaisuuksiksi, että myös suomalaisyritykset pystyvät osallistumaan kilpailutuksiin.

Lue myös:

    Uusimmat