Kiviniemi: Puheenjohtajuus jaetaan vasta puoluekokouksessa

Lähes puolet Keskustan kenttäväestä kannattaa Mari Kiviniemeä puolueen uudeksi puheenjohtajaksi. Kiviniemeä puolueen johtoon kannattaa 46 prosenttia MTV:n uutisten kyselyyn vastanneista. Ministeri Kiviniemi toppuuttelee hieman voittoa, mutta on iloinen piikkipaikasta.

- Niin se vain on, että puolueen puheenjohtajuus ratkaustaan vasta puoluekokouksessa Lahdessa. Korostan, että puoluekokousedustajat tekevät päätökset. Kysely tehtiin piiritoimikuntien jäsenille, mutta onhan heistäkin moni kokouksessa äänestämässä.

Kiviniemi sanoo MTV:n verkkouutisten haastattelussa, että varma ei voi olla koskaan.

- Olen ollut mukana monissa vaaleissa ja kokenut voittoja sekä tappioita. Tiedän hyvin, että vasta vaalipäivänä, äänestyksen jälkeen voi olla varma voitosta tai tappiosta, Kiviniemi sanoo.

MTV:n uutisten kyselyssä voiton vienyt Kiviniemi sanoo kampanjoivansa ahkerasti Lahden puoluekokoukseen saakka. Hän aikoo pitää mm. Mauri Pekkarisen takanaan energisellä kampanjalla ja ahkeralla kiertämisellä.

- Pidän kampanjoinnissa tärkeänä esimerkiksi politiikan asiakysymyksiä ja aatetta, mutta myös sitä, miten puoluetta eli Suomen Keskustaa johdetaan.

Kiviniemestä tulisi puolueen puheenjohtajuuden myötä Suomen toinen pääministeri. Salkku kelpaisi kyllä.

- Olen ollut ministerinä kahdessa eri hallituksessa ja kansanedustajana 15 vuotta. Tunnen, että kokemusta ja osaamista löytyy. Erityisesti on mielenkiintoista päästä jälleen kansainvälisiin tehtäviin. Hallinto -ja kuntaministerin tehtävät ovat olleet kotimaa-painotteisia. Pääministerin salkun asiat eli talouspolitiikka ja ulkopolitiikka ovat ydinosaamisaluettani, Kiviniemi sanoo.

Katso Hanna Ruokankaan juttu

Lue myös:

    Uusimmat