Kiviniemi ja Pekkarinen: Uuden puheenjohtajan oltava Vanhasta räväkämpi

Keskustan puheenjohtajaehdokkaat lupaavat särmää puolueen johtoon uuden puheenjohtajan myötä.

MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa olleet ehdokkaat Mari Kiviniemi sekä Mauri Pekkarinen sanoivat, että heistä molemmista löytyy karismaa ja kansanvillitsijän piirteitä.

- Olen sitä mieltä, että jokainen meistä on räiskyvä persoonallisuus Matti Vanhaseen verrattuna. Hän on hyvin rauhallinen ja tasainen. Olen sitä mieltä, että poliitikon pitää pystyä näyttämään tiukkuutta, lujuutta ja tarvittaessa särmää, Kiviniemi muotoili.

- Matti on ollut, käytän ilmaisua harmoniahallitsija. Hän on ollut hyvä siinä, sovun ylläpitäjänä. Samalla se on kuitenkin lätistänyt keskustan profiilin tunnettuna ja näkyvänä olemista ja siihen pitää muutos saada, Pekkarinen sanoi.

Ehdokkaiden mukaan uuden puheenjohtajan pitää erottaa keskusta muista puolueista.

- Emme ole onnistuneet tiedottamaan ja tekemään selväksi keskustan kantaa. Se, mikä on näyttäytynyt julkisuudessa, on ollut monesti hallituksen kanta tai kompromissi, Kiviniemi sanoi.

- Nyt on hyvä tilaisuus, uusi alku, nostaa profiilia ja tarttua aiempaa paremmin keskustalle tärkeisiin asioihin. Ei myöskään kannata pelätä pientä vastakkainasettelua, jos sitä syntyy. Uusi ote, uusi profiili ja selkeämmät painotukset niissä asioissa, jokta ovat keskustan ominta kauraa, Pekkarinen listasi.

Pekkarisen mielestä on asioita, joista keskustan olisi tällä vaalikaudella pitänyt taistella tai vääntää kättä enemmän. Puolueen olisi Pekkarisen mielestä myös puolustettava kannattamiaan asioita aiempaa pontevammin.

- Monen mielestä päivän politiikka on yhtä mössöä, eikä keskustaa erota kokoomuksesta. Monet ajattelevat tällä lailla.

(MTV3)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat