Kiviniemi haluaa Euroopan unioninkin k-linjalle

Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) haluaa talouskriisin keskellä olevan Euroopan unionin k-linjalle. Kiviniemi sanoi tänään Helsingissä EU:n huippukokousta ruotineessa tilaisuudessa, että hän toivoo EU-mailta kolmen k:n reseptiä eli kuria, koordinaatiota ja kilpailukykyä.

Muinoin Kiviniemen oman puolueen eli maalaisliiton historiassa k-linjalla tarkoitettiin ennen kaikkea presidentti Urho Kekkosta voimalla tukenutta ryhmittymää.

- Se (kuri, koordinaatio, kilpailukyky) on ainoa kestävä tapa EU:n talouden uudistamiseen ja myöskin kasvun ja työpaikkojen luomiseen, Kiviniemi sanoi Ulkopoliittisen instituutin järjestämässä tilaisuudessa eduskunnassa, jossa hän kävi läpi viime viikon EU-huippukokouksen tulosta.

EU-maat sopivat tässä huippukokouksessaan, että unionin perussopimukseen tehdään muutos, joka antaa euromaille mahdollisuuden perustaa pysyvän talouden kriisinhallintamekanismin. Tällä pyritään puolestaan hoitamaan paremmin nykyisenkaltaisia talousongelmia, kun euromaiden julkinen talous tutisee. Pysyvän talouden kriisinhallintamekanismin on määrä olla voimassa vuoden 2013 alusta alkaen.

"Talousriskejä ei voi jakaa"

Pääministeristä se ratkaisu, että talousongelmien keskellä olevan EU:n annetaan hajota, on kestämätön vaihtoehto. Hän sanoi ettei voi hyväksyä sitä - Suomessa varsinkin perussuomalaisten esittämää strategiaa - että annetaan kaiken vain mennä.

Huono on sekin vaihtoehto, että talousriskit jaetaan eri maiden kesken esimerkiksi eurobondien eli euromaiden yhteisten joukkovelkakirjalainojen kautta. Hän sanoi, että tätä riskien jakamista ei voi hyväksyä, koska se olisi vastuunkannon ja kilpailukyvyn kannalta huono ratkaisu.

- Oikea tie on jäsenmaiden talouspolitiikan entistä tiiviimpi yhteensovittaminen siitä näkökulmasta, että julkiset taloudet tasapainotetaan ja kilpailukyky palautetaan. Jos ei oma-aloitteisesti, niin viimeistään EU:n vaatimuksesta. Ellei jokin jäsenmaa kykene kestävään talous- ja finanssipolitiikkaan yksin ja oma-aloitteisesti, tulisi EU:lla olla vahvat välineet edellyttää tarvittavia toimenpiteitä kyseiseltä jäsenmaalta, Kiviniemi sanoi.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat