Kiväärimiehet pakenivat

Rahankuljetusauton ryöstöä yrittäneiden miesten piiritys ja maaetsinnät on lopetettu Turun Orikedon teollisuusalueella. Miehet ovat luultavasti lähteneet alueelta jo ennen piirityksen aloittamista.

Poliisi on lopettanut aseistautuneiden miesten piirityksen ja maaetsinnät Turussa Orikedon kaupunginosan teollisuusalueella.

Poliisilla ei ole tietoa miesten olinpaikasta tai henkilöllisyydestä. Miehistä tiedetään vain, että he puhuivat Turun murretta.

Miesten epäillään poistuneen alueelta jo ennen piirityksen alkamista.

Rahankuljetusauton ryöstö epäonnistui

Neljä aseistautunutta miestä yritti tänään iltapäivällä ryöstää rahankuljetusauton Prisman edustalla Turun Vanhan Tampereentien varrella.

Tapahtuma sai alkunsa Prisman läheisyydessä Vanhan Tampereentien varrella vähän puolen päivän jälkeen. Neljä tummiin pukeutunutta miestä yritti tunkeutua rahankuljetusautoon. Rahankuljetusautossa ei tapahtumahetkellä ollut henkilökuntaa.

Ryöstö epäonnistui, ja miehet pakenivat Turun Orikedon metsikköön.

Tekijät pakenivat paikalta Helsingistä anastetulla Chevrolet Chevy Van -merkkisellä pakettiautolla. Paikalle tuli ilmeisesti sattumalta poliisiauto, jolloin pakenijat tulittivat poliiseja. Henkilövahingoilta kuitenkin vältytttiin.

Ryöstäjät ovat paetessaan ampuneet poliisia kohti ja pysäyttäneet takaa-ajossa olleen poliisiauton sen eteen heitetyillä piikkiesteillä.

- Paikallisia asukkaita on varoitettu radion välityksellä, kertoo komisario Martti Harju Turun poliisista.

- Poliisi on eristänyt alueen ja etsii tekijöitä.

Miehet sytyttivät ryöstössä käytetyn pakoauton palamaan Orikedon teollisuusalueella. He pakenivat Turussa polttolaitoksen ja Turun ohikulkutien väliseen metsämaastoon, jota poliisi alkoi piirittää.

Poliisi kaipaa yleisön apua tekijöiden selvittämiseksi. Yleisövihjeitä voi soittaa Turun poliisin numeroihin 02-281 5443 ja 02-281 5150.

(MTV3-STT)

(Yhdeksän uutiset 05.08.2002).

Lue myös:

    Uusimmat