Kiusaamisen vastaisen kampanjan aloittanut presidentti Robinille ja Diandralle: Te olette kampanjan tähdet, minä vain se sumu

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sekä muusikot Diandra ja Robin käyvät kiusaamisen kimppuun #kannustusryhmä-kampanjalla.

#Kannustusryhmä-kampanja lanseerattiin Mellunmäen Me-talossa reilun satapäisen nuorisoyleisön edessä.

Kampanjalla pyritään nostamaan esiin toimiviksi havaittuja keinoja kiusaamisen torjumiseksi. Kampanjan pääyhteistyökumppanin ME-säätiön tavoitteena on, että vuonna 2050 Suomessa ei olisi yhtään syrjäytynyttä lasta tai nuorta.

Presidentti Sauli Niinistö katsoo, että 100-vuotiaan Suomen kunniaksi kiusaaminen ja syrjäytyminen on saatava kuriin. Diandra ja Robin lähtivät kampanjan tähdiksi, koska kokevat kiusaamiseen lopettamisen erityisen tärkeänä.

– Te olette tämän tapahtuman tähdet, minä olen vain se sumu, Niinistö vitsailee.

Kampanjan verkkosivuille wwww.kannustusryhmä.fi tai Twitteriin #kannustusryhmä-tagilla voi toukokuun loppuun asti kertoa positiivisia tarinoita kiusaamisen vähentämiseksi. Me-säätiö kokoaa tarinoista toimivat ratkaisut kiusaamisen torjumiseksi.

#Kannustusryhmä-hanke toteutetaan yhdessä Me-säätiön, Opetushallituksen ja Opetusalan Ammattijärjestön OAJ kanssa. Mukana kampanjan sanomaa ovat levittämässä myös ainakin Suomen lukiolaisten liitto, Suomen sosiaali- ja terveys SOSTE, Olympiakomitea, Jääkiekkoliitto, Lumilautaliitto, HJK, Palloliitto, Koripalloliitto, Hiihtoliitto, Allianssi ja Suomen ammattiin opiskelevien liitto SAKKI.

Lue myös:

    Uusimmat