Kiusaaminen jatkuu kunnissa

Työolot kunta-alalla näyttävät jonkin verran kohentuneen. Työturvallisuuskeskuksen tuoreen työolobarometrin mukaan työntekijät kokivat viime vuonna työsuhteensa edellisvuotta varmemmiksi.

Määräaikaisten työntekijöiden syrjintä oli edelleen aika yleistä, mutta sekin näytti vähentyneen. Vastaajista 16 prosenttia oli sellaista havainnut, kun toissa vuonna tällaisia havaintoja oli joka viidennellä.

Kunta-ala on ainoa ala, jolla työelämän laadulle annettu arvosana ei heikentynyt edellisvuodesta. Esimerkiksi työpaikan kannustavuus lisääntyi selvästi. Myös esimiehet saivat aiempaa paremman arvion antamastaan tuesta.

Asiakkaiden väkivaltainen tai uhkaava käytös oli edelleen ongelma. Tällaisesta kärsi ainakin kerran 14 prosenttia kuntien työntekijöistä. Kaikista palkansaajista vastaavaa oli kokenut seitsemän prosenttia.

Kunta-alan työntekijät syyllistyivät myös aika usein työtoveriensa kiusaamiseen. Kunta-alan työpaikoista 42 prosentissa kiusaamista ilmeni joskus, ja viidessä prosentissa kiusaaminen oli jatkuvaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat