Kiuruparvi tuli laivalla Suomeen

Keski-Euroopan lämpimät säät olivat saaneet linnut lähtemään kohti pohjoista ennen aikojaan.

Hankoon eilisiltana saapunut laiva sai eteläisellä Itämerellä kansimatkustajikseen väsyneitä muuttolintuja, kun suuri kiuruparvi laskeutui laivan kannelle.

BirdLife Suomen saamien tietojen mukaan Saksan Rostockista Hankoon matkalla olleen laivan ympärille oli keskiviikon ja torstain välisenä yönä ilmestynyt arviolta 2 000 kiurun parvi. Osa linnuista laskeutui laivan kannelle. Eilen osa linnuista vielä lepäili kannella, mutta joukosta löytyi myös 89 kuollutta lintua.

Keski-Euroopan lämpimät säät olivat saaneet kiurut lähtemään kohti pohjoista, mutta Itämerellä vastassa ollut huono sää yllätti linnut, jotka valojen houkuttelemina hakivat turvaa laivasta.

Viime vuosina ensimmäiset kiurut on havaittu meillä usein jo helmikuun lopussa. Pääjoukot saapuvat Suomeen yleensä vasta huhtikuun alussa. Kiuruja pesii Suomessa 300 000-400 000 paria. Pitkä kylmä jakso on hidastanut muuttolintujen saapumista Suomeen. Lintuharrastajat odottavat innokkaina sään muutosta, sillä kun sää lämpenee, odotettavissa on muuttolinturyntäys.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat