Kittilän kunnanhallituksen hyllytys päättyi

Kittilän kunnanvaltuusto on lopettanut kunnanhallituksen osittaisen hyllytyksen.

Valtuusto kumosi ylivoimaisella äänten enemmistöllä valtuuston puheenjohtajan oma-aloitteisen ratkaisun, jolla kunnanhallitukselta otettiin kuukausi sitten hiihtohissikiistaan liittyvä päätöksenteko.  

Valtuuston puheenvuoroissa puheenjohtaja Inkeri Yrityksen (vas.) ratkaisua moitittiin virheelliseksi ja jopa laittomaksi. Osittaisen hyllytyksen aiheuttanut hissikiista on poliisin tutkittavana. Poliisi selvittää myös eräiden kunnan luottamushenkilöiden toimia.  

Yrityksen mukaan hän halusi hyllytyksellä varmistaa, ettei kunnan päätöksenteko vaarannu. 23 valtuutettua oli kuitenkin toista mieltä. Vain kaksi valtuutettua asettui Yrityksen tueksi. Lopputuloksena kunnanhallitukselle palautettiin heti täysi valta käsitellä asioita. Kiista jatkunee jo valtuuston seuraavassa kokouksessa, jolloin käsiteltäneen kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottamista.  

Poliisin tutkinnassa olevassa hissikaupassa selvitetään muun muassa sitä, suosittiinko hankinnassa itävaltalaista valmistajaa.  

Lue myös:

    Uusimmat