Kittilän johto ei saa syytettä

Kittilän johtavat virkamiehet ja luottamushenkilöt eivät saa syytettä Levin Hissit Oy:n osakekaupoista, jotka alkuun toteutettiin oma-aloitteisesti ilman päättävien elinten siunausta. Kittilän syyttäjä katsoo, että kunnan johto toimi pakkotilanteessa ja puhtaasti kunnan eduksi.

Kunnalle ostettiin alkuvuodesta Levin Hissit Oy osakkeita noin kuudella miljoonalla markalla, jolla Kittilä varmisti enemmistön yhtiössä. Taustalla olivat ay-järjestöjen omistaman Levin Matkailukeskus Oy:n aikeet päästä määräävään asemaan.
Matkailukeskuksen omistaa STTK-Lomat, jonka pääosakas on STTK. Kaupat tehtiin ilman päättävien elinten suostumusta. Suoraa toimintaa perusteltiin kiireellä. Pelättävissä oli, että päätösvalta ja hissiyhtiön tuotot olisivat muuten siirtyneet etelään.

Kittilän valtuusto hyväksyi lokakuussa määrärahan osakekaupalle. Kunnan johtavien henkilöiden toimien laillisuus jäi kuitenkin vielä poliisin tutkintaan.
Syyttäjän mukaan virkamiehet ja luottamushenkilöt eivät syyllistyneet toimivallan ylityksiin tai virkavirheisiin. Hän sanoo, että kunnalle olisi todennäköisesti aiheutunut taloudellista vahinkoa, jos osakekaupassa ei olisi toimittu oma-aloitteisesti ja ripeästi. Syyttäjä viittaa myös valtuustoon päätökseen, jossa määräraha myönnettiin jälkikäteen.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat