Kitka Libanonin rajalla jatkuu

Yksi israelilainen haavoittui eilen Hizbollah-sissien Pohjois-Israeliin tekemässä raketti-iskussa. Israelia tukevan Etelä-Libanonin armeijan SLA:n mukaan iskussa haavoittui myös yksi libanonilaissiviili Israelin turvallisuusvyöhykkeekseen julistamalla alueella Etelä-Libanonissa.

Sissien mukaan isku oli kosto SLA:n eilen libanonilaiseen Sidonin satamakaupunkiin tekemästä kranaatti-iskusta, jossa kuoli ainakin 10 ja haavoittui 44 libanonilaista.

Hizbollah teki kostoiskunsa kahdessa aallossa, joissa Pohjois-Israelia kohti ammuttiin yhteensä 50-80 Katjusha-rakettia. Hizbollah-sissit ilmoittivat tehneensä iskun suojellakseen libanonilaissiviilejä Israelin hyökkäyksiltä. Sissit haluavat israelilaiset pois Libanonin puolella sijaitsevalta, noin 15 kilometriä leveältä turvallisuusvyöhykkeeltä, jonka tarkoitus on suojata Pohjois-Israelia sissihyökkäyksiltä.

Netanyahu varoitti sissejä

Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu varoitti tiistaina sissejä ja sanoi, ettei Israel salli siviileihinsä kohdistettuja hyökkäyksiä.

Netanyahu kuitenkin toivoi, että parin viime viikon aikana Israelin ja Libanonin rajan pinnassa yltyneet väkivaltaisuudet saataisiin loppumaan. Netanyahun lausunnon mukaan väkivallan lisääntyminen ei palvele kumpaakaan osapuolta.

Sekä YK:n pääsihteeri Kofi Annan että Euroopan unioni vetosivat tänään taisteleviin osapuoliin, jotta ne pidättäytyisivät väkivallasta.

Asiantuntijoiden mukaan keskinäiseen kostonkierteeseen johtaneet viime viikkojen väkivaltaisuudet ovat vaarantaneet Israelin ja Hizbollahin keväällä 1996 solmiman aselevon. Aseleposopimuksen mukaan kumpikaan osapuoli ei hyökkää siviilikohteisiin.

Sopimuksen toteutumista valvomaan asetetun komitean on määrä kokoontua torstaina käsittelemään sekä Libanonin että Israelin sopimuksen rikkoutumisesta tekemiä valituksia.
(STT-Reuter-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat