Kitaransoiton ihmelapsi siirtyi YouTubesta Suomen lavoille

Videopalvelusivusto YouTubessa miljoonia katsojia tavoittanut nuori kitaravirtuoosi on parhaillaan konsertoimassa Suomessa.

Iltalehti kertoo verkkosivuillaan eteläkorealaisesta 13-vuotiaasta Sungha Jungista, jonka lahjakkuus on ihmetyttänyt monia. Jung ei ole käynyt soittotunneilla, hänen kerrotaan oppineen soittamaan katsomalla videolta toisten soittoa.

Savon Sanomat kertoo, että Jung on isänsä avustuksella ladannut YouTube-sivustolle 200 kotivideota, joilla hän soittaa tunnettuja hittikappaleita.

Nyt nuori kitaraihme on parhaillaan Suomessa konserttikiertueella. Lahden, Helsingin, Seinäjoen ja Vaasan jälkeen hän päättää kiertueen huomenna keskiviikkona Kuopioon, missä hän esiintyy Kuvakukossa kello 19.

- Helsingissä Malmitalon sali oli loppuunmyyty, Seinäjoellakin melkein, kertoo kiertueen järjestänyt Tomi Paldanius Savon Sanomille.

Jung soittaa konserteissa myös omia sävellyksiään.

Lue myös:

    Uusimmat