Kitaralegenda Michael Schenker avautuu

Michael Schenker on yksi rockin mystisimmistä kulttihahmoista. Saksalaissyntyinen kitaristi nousi tähdeksi rocktaivaalle Scorpionsin ja UFO:n riveissä.

Englantilaisen UFO:n kanssa tehdyt levytykset ovat rakastettuja klassikoita. Bändin Strangers In The Night on valittu brittilehdistössä kaikien aikojen parhaaksi livelevyksi.

UFO:n ja Schenkerin ihailijoihin kuuluvat mm. Iron Maiden, Metallica ja Guns N´ Roses. Maiden on aloittanut viime vuosien kiertueidensa keikat soittamalla yleisölle ennen lavalle tuloaan UFO:n kappaleen Doctor Doctor.

Schenker erosi UFO:sta tuon albumin jälkeen, mutta on liittynyt bändiin useampaan otteeseen uudestaan.

Michael Schenkerin sooloura oli huipussaan 80-luvulla, mutta tasokasta materiaalia on syntynyt niin 90- kuin 2000-luvullakin.

Päihdeongelmat ja taloudelliset vaikeudet ovat varjostaneet Schenkerin uraa.

Eilen Helsingissä esiintyi nykyisen MSG-kokoonpanonsa kanssa yllättävän kovakuntoinen kitaramestari. Laulaja Gary Bardenin ääni on vain muisto 80-luvun kulta-ajoista, mutta Schenkerin soitosta ei löydy moitteen sijaa. Myös rummuissa oli mestari, mm. AC/DC:n, Tom JonesinUriah Heepin, Manfred Mann´s Earth Bandin ja Asian riveissä aiemmin nähty Chris Slade.

Hyväntuulisen keikan päätteeksi lavalle nousi Doctor Doctor -biisiä laulamaan myös yhden albumin ajan Schenkerin kanssa työskennellyt suomalainen Jari Tiura.

Michael Schenker kertoo musiikistaan, elämästään, kitaroista ja harjoittelusta:

Lue myös:

    Uusimmat