Kissanpentu vessanpöntöstä alas, uskomaton pelastus - katso kuvalinkki

Kissanpennuillakin on ilmeisesti yhdeksän henkeä, ainakin päätellen tästä Australiassa sattuneesta kissanpennun ihmepelastuksesta.

Kaksi päivää vanha kissanpentu selvisi uskomattomasti hengissä jouduttuaan huuhdelluksi vessanpöntöstä alas, kertoo Daily Mail.

Australialaisen Merleton perheen kolmevuotiaalla tyttärellä oli tapana leikkiä vessassa ja vetää tavaroita pöntöstä alas. Kun perheen kissanpennuista yksi katosi, äiti Ammie pelkäsi pahinta. Tyttö tunnustikin huuhdelleensa kissan alas vessasta.

Kuultuaan kissanpennun naukuvan hätääntyneenä putkistossa perhe hälytti paikalle palokunnan.

Pentua pelastamaan saapui peräti kahdeksan palomiestä. Pelastusmiehet laskivat putkistoon kameran, jonka avulla he paikallistivat pennun. Poikanen oli jumissa putkenmutkassa, jossa sillä oli onnekseen ilmaa hengitettäväksi.

Pelastusmiehet irrottivat vessanistuimen, jonka jälkeen he joutuivat poraamaan tiensä lattian läpi putkistoon. Työ kesti yli neljä tuntia. Lopulta pelastusmiehet pääsivät kohtaan, jossa kissanpentu oli. Pentu oli löydettäessä läpimärkä, mutta muutoin hyvässä kunnossa.

Helpottunut perhe päätti nimetä kissan Cainiksi, pelastustöitä johtaneen palomiehen mukaan.

Perheen tytär Alannah lupasi puolestaan, ettei vie pentua enää vessanpöntön lähelle.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat