Kirsi Piha tukee Tujusta dokumenttikiistassa

Sauli Niinistön presidenttikampanjan markkinointivastaava Kirsi Piha sanoo, että kiistellyn dokumenttifilmin tekijä Tuukka Temonen oli paikalla, kun kampanjaryhmälle kerrottiin veto-oikeudesta elokuvassa käytettävään materiaaliin.

– Kummastelin itse silloin, miksi kampanjaryhmään oli päästetty ihan ulkopuolinen ihminen (Temonen) kuvaamaan. Vastaukseksi sain, että käytännössä Taru Tujusella on veto-oikeus siihen kuvattavaan materiaaliin. Temonen oli kyllä paikalla, kun tämä sanottiin meille, Piha kertoi STT:lle.

Kokoomuksen entinen kansanedustaja Piha arvioi, että ainakaan trailerin perusteella Temosen filmi ei anna oikeaa kuvaa Niinistön kampanjaryhmän työstä.

– Filmillä näyttää olevan hiton kireä tunnelma. Pääosin kampanjat ovat kuitenkin aika tylsiä, vaikka niissä on hektisiä hetkiä.

Pihan mielestä kokoomuksen vaalikampanjoiden vahvuus on aina ollut suorapuheisuus.

– Eli ei olla kyräilevästi napit vastakkain, vaan todetaan asiat hemmetin suoraan. Sitten mennään eteenpäin, ja kaikki tapahtuu koko ajan ehdokkaan parhaaksi.

Kampanjaryhmän Taru Tujunen ja Jussi Kekkonen eivät vastanneet illalla STT:n haastattelupyyntöihin.

Lue myös:

    Uusimmat