Kirnu edustamaan Suomea Shanghaissa

Arkkitehtuurikilpailu Suomen paviljongista Shanghain maailmannäyttelyssä vuonna 2010 on ratkennut. Korkeatasoisen kilpailun voitti Kirnu-niminen ehdotus, jonka on suunnitellut arkkitehtitoimisto JKMM Arkkitehdit. Historian suurimpaan maailmannäyttelyyn osallistuu 221 maata ja sinne odotetaan 80 miljoonaa kävijää puolen vuoden aikana.

Kisaan lähetettiin 104 ehdotusta

Vasta viime toukokuussa julistettuun kilpailuun tuli peräti 104 ehdotusta. Palkintolautakunnan puheenjohtajan Severi Blomstedtin mukaan kisa oli yllättävän korkeatasoinen ja monipuolinen. -Suurin osa ehdotuksista oli toiminnallisesti ja arkkitehtonisesti korkeatasoisia ja yhdessä ne antavat kansainvälisestikin katsoen kypsän ja hyvän kuvan suomalaisen nykyarkkitehtuurin tasosta, Blomsted vakuuttaa.

Palkintolautakunta kehuu Kirnun ulkoarkkitehtuuria vaikuttavaksi ja selkeäksi, sisätilaa omaperäiseksi ja mieleenpainuvaksi. Erityisesti palkitsijoita miellytti Kirnun vetoavan kutsuva sisääntulo. Voittaneen Kirnu-ehdotuksen ovat tehneet Asmo Jaaksi, Teemu Kurkela, Samuli Miettinen, Juha Mäki-Jyllilä ja työryhmä. Ehdotus sai palkinnoksi 60 000 euroa.

Kirnun selkeä muotokieli erottuu

Suomella on Shanghain maailmannäyttelyssä 3000 neliömetrin tontti, joka sijaitsee loistavasti alueen ainoan metrosisäänkäynnin vieressä. Myös Kirnun selkeä muotokieli on keino erottua maailmannäyttelyn 221:n maan joukosta.

Kirnuun odotetaan 3-5 prosenttia kaikista kävijöistä eli 2,5-4 miljoonaa ihmistä. Jälkikäyttöäkin Kirnulle on jo suunniteltu esimerkiksi edustus- tai näyttelytilana.

Paviljongin kustannusarvio on 6,5 miljoonaa euroa. Suomen koko budjetti maailmannäyttelyssä on 13,7 miljoonaa euroa. Paviljonkiin tulevaa näyttelyä suunnitellaan jo täyttä päätä ja Suomen tematiikka lähtee liikkeelle "hyvästä elämästä", kun maailmannäyttelyn kokonaisteema on "Parempi kaupunki, parempi elämä". Suomi aikoo sisällössä keskittyä hyvinvointiin, osaamiseen ja ympäristöön. Iskulause "Sharing Inspiration" korostaa innoitusta suomalaisten henkisenä voimavarana.

Lue myös:

    Uusimmat