Kirkot ahtaalla Venäjällä – polttopulloiskuja ja tarkastuksia

Protestanttiset lähetysjärjestöt kertovat yhteistyöseurakuntiensa toiminnan vaikeutuneen Venäjällä.

Seurakunnat eri puolilta maata ovat raportoineet aggressiivisista iskuista kirkkorakennuksia kohtaan, yllättävistä viranomaistarkastuksista ja toimintaan liittyvistä rajoituksista.

– Keski-Venäjällä on ollut useita polttopulloiskuja seurakuntien kokoontumistiloihin. Miliisi on jättänyt tapaukset tutkimatta, joten syyllisiä ei ole löydetty, kertoo parikymmentä vuotta Venäjällä työskennellyt, kristillisen medialähetyksen toiminnanjohtaja Hannu Haukka.

Haukan mukaan seurakuntia on tarkastettu jopa kesken jumalanpalvelusten. Paikalle on saapunut lähetystö, johon on kuulunut terveysviranomaisia, paloviranomaisia, yleisen syyttäjäviraston esimiehiä sekä turvallisuuspoliisi FSB.

– On tivattu tietoa seurakuntalaisista, heidän ikäänsä ja yhteiskunnallista statustaan. Lisäksi on käyty läpi opillista kirjallisuutta ja kolehdin määrää. Seurakuntien on pitänyt esittää myös kaikki kirkkorakennukseen liittyvät asiakirjat.

Viime syyskuussa Moskovassa pistettiin maan tasalle Pyhän kolminaisuuden helluntaikirkko.

– Kauhakuormaajat saapuivat varhain aamuyöstä. Koneita avusti joukko hupputakkeihin pukeutuneita nuorukaisia, kuvaa Haukka.

Yksi maa, yksi uskonto

Aleksanteri-instituutissa tutkijana työskentelevän Jussi Lassilan mukaan on ennenaikaista sanoa, että provokaatiot olisivat merkki kristittyihin kohdistuvista vainoista.

– Tilanne on tietysti seurakuntien kannalta arvaamaton ja pelottava. Toimet heijastelevat Venäjän keskushallinnon pyrkimyksiä vakiinnuttaa ortodoksikirkko ainoaksi viralliseksi uskonnoksi Venäjällä, toteaa Lassila.

Tutkijan mukaan ortodoksipatriotismi on vahvistanut jalansijaansa kaikkialla Venäjällä. Enemmän kuin uskonnosta kyse on politiikasta ja kansallistunteen nostattamisesta.

– Tämä patriotistinen suuntaus näkee ortodoksisuuden ennen muuta isänmaallisena liikkeenä. Uskonto on kuin kansallishymni tai valtiolippu, osa venäläisyyden kovaa ydintä, kuvaa Lassila.

Tutkija Jussi Lassila uskoo jännitteiden kasvavan ja yhteenottojen lisääntyvän protestanttien ja ortodoksipatrioottien välillä.

Seurakunnat maan alle

Evankelista Hannu Haukka kertoo osan seurakunnista vieneen jo toimintaansa maan alle viranomaisten pelossa.

– Tulevaisuus on epävarma, siksi on ryhdytty jo suojautumaan. Merkit ovat huolestuttavia, paikka paikoin on jo rajoitettu uskovien pääsyä kouluihin ja vankiloihin. Ei saa pitää pyhäkouluja eikä tehdä nuorisotyötä. Tulevaisuus pelottaa.

– Nyt kristittyjä uhataan isänmaallisuuden ja Venäjän ortodoksikirkon nimissä, ei enää ateistisen supervallan toimesta, tiivistää Haukka.

Lue myös:

    Uusimmat