Kirkon ulkomaanavulta 250 000 mk Salvadoriin

Kirkon ulkomaanapu avustaa Salvadorin maanjäristyksen uhreja 250000 markalla. Sen yhteistyökumppani on Luterilainen maailmanliitto, joka on jo aloittanut avustustyön Salvadorissa.

El Salvador

Salvadorin maanjäristyksen uhreille annetaan Suomesta lääkkeitä ja ruokaa ja heille järjestetään tilapäistä majoitusta. Kirkon ulkomaanapu on tukenut pitkään Salvadorin kehityshankkeita, joten sillä on valmiit kanavat avun antamiseen.

-Eniten on kärsinyt maan pääkaupunki San Salvador, joka sijaitsee tulivuoren rinteillä. Kaupungissa on sortunut satoja asumuksia, ja tilannetta ovat pahentaneet entisestään rinteillä tapahtuneet maanvyörymät. Myös ympäröivällä maaseudulla on tuhoutunut paikoin jopa 90 prosenttia kaikista taloista, Kirkon ulkomaanavun kotimaan työn päällikkö Tapio Leskinen kertoo.

Leskinen on ollut puhelinyhteydessä sekä Luterilaisen maailmanliiton Salvadorin ohjelmajohtajaan Rudelmar Bueno de Fariaan että Salvadorin luterilaisen kirkon piispaan Medardo Gomeziin. Leskinen on työskennellyt Luterilaisen maailmanliiton Salvadorin ja Guatemalan ohjelmajohtajana. Leskinen sanoo, että paikalle tarvitaan nopeasti apua.

Pääkaupungissa ei ole vettä, eikä sähköä. Puhelimet ovat mykkiä eikä liikenne toimi. Pystyssä pysyneiden talojen seinät ovat täynnä halkeamia.

Kirkon ulkomaanavun kautta voi avustaa Salvadorin maanjäristyksen uhreja lahjoittamalla rahaa Leonian tilille 800018-223340 tai muihin pankkeihin tilille 9393 merkinnällä "Salvador".

SPR:ltä asiantuntija kriisialueelle

Suomen Punainen Risti lähetti illalla Suomesta asiantuntijan Kansainvälisen Punaisen Ristin kansainväliseen arviointiryhmään, joka selvittää ja koordinoi avuntarvetta El Salvadorissa.

Huomenna SPR valmistautuu vastaamaan Salvadorin alustavaan avustuspyyntöön ja selvittää samalla ulkoministeriön kanssa, onko maanjäristyksen uhrien auttamiseen mahdollista saada valtion rahaa.

SPR:n kansainvälisen avun päällikkö Kalle Löövi toivoo, että suomalaiset osallistuivat maanjäristyksen uhrien auttamiseen lähettämällä rahaa SPR:n katastrofirahastoon.

-Teemme päätöksiä sitä mukaa kuin pystymme. Se on nyt jo selvää, että jos Salvadorissa on toistasataa kuollutta ja toistatuhatta kateissa, niin heistä varsin moni on loukkaantunut tai menehtynyt. Näyttäisi siltä, että tästä tulee kohtuullisen suuri operaatio, Löövi pelkää.

Salvador on niin kaukana Suomesta, että Suomi osallistuu avustustoimintaan parhaiten antamalla rahaa, jolla voidaan hankkia avustustarvikkeita lähempää, että kaikki rahat eivät mene kuljetuskuluihin. Kansainvälisen Punaisen Ristin kouluttamista kansainvälisistä avustustyönjohtajista on lähetetty Salvadoriin kaksi arviointiryhmää.

Euroopasta lähtee asiantuntijoita auttamaan avustustoiminnan koordinoinnissa. Koordinointiryhmässä on Suomesta vaasalainen toimittaja Christoffer Wiik, joka on yksi yhdeksästä tällaisiin tehtäviin koulutetuista suomalaisista.

Wiik lähti illalla Helsinki-Vantaan lentoasemalta kohti Guatemalaa, josta hän jatkaa maitse Salvadoriin. Arviointiryhmä on perillä aikaisintaan tiistaina ja tiedon kokoaminen vie joitakin päiviä. Tästä syystä Suomi joutuu siihen saakka toimimaan alustavien tietojen pohjalta.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat