Kirkkopalon tutkimukset jatkuvat Vammalassa

Tyrvään vanhan kirkon palon selvittely jatkuu Vammalassa. Poliisipäällikkö Kari Niinivuon mukaan palon tutkintaa jatketaan ja tarkistuksia tehdään. Tiistaina kiinni otettu ja eilen pidätetty henkilö on poliisin mukaan edelleen pidätettynä. Hänen vangitsemisestaan tai vapauttamisestaan päätetään huomenna.

Syyskuussa palaneen Pyhän Olavin kirkon jälleenrakentamiseen kertyy rahaa tasaiseen tahtiin. Tähän mennessä jälleenrakentamistileille oli kertynyt varoja jo yli 400 000 markkaa. Vammalan kulttuuritoimenjohtajan Ilpo Tiitisen mukaan rahaa kertyy lähinnä tavallisilta ihmisiltä. Mukana on vain yksi isohko erä, jonka on lahjoittanut paikallinen vakuutusyhtiö. Rahaa tulee eri puolilta Suomea.

Varoja on kerätty kuukauden verran. Tiitinen arvioi, että puolen miljoonan markan keräystulos ylitetään tässä kuussa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat