Kirkkoon liitytään aiempaa ahkerammin

Luterilaisen kirkon jäsenmäärä on kasvanut yhtäjaksoisesti lähes kymmenen vuoden ajan. Viime vuonna kirkkoon liittyi ensi kerran yli 11 000 jäsentä.

Jäsenmäärän kasvuun on osaltaan vaikuttanut se, että syntyvyys on kuolleisuutta korkeampi. Vaikka liittymisluvut ovat kasvaneet, ne eivät ole vielä saavuttaneet kirkosta eroavien määrää.

Luterilaisesta kirkosta erosi viime vuonna 13 000 suomalaista. Luvut ilmenevat Kirkon tutkimuskeskuksen keräämistä ennakkotiedoista. Pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa sekä liitytään että erotaan eniten.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat