Kirkko jakaa ruokaa yhä enemmän

Vaikka yleinen taloustilanne paraneekin jatkuvasti, joutuu moni turvautumaan kirkon ruoka-apuun. Kirkon diakoniajohtaja pitää kehitystä hyvin huolestuttavana.

Kirkon diakonian jakaman ruoka-avun määrä on kasvussa. Liki puolet ruoka-avusta menee lapsiperheille, käy ilmi luterilaisen kirkon viime vuoden tilastoista.

Ruoka-apua annettiin seurakunnissa viime vuonna kaikkiaan 2,6 miljoonalla eurolla. Ruoka-avun määrä kasvoi euroissa lähes 12 prosenttia toissavuotisesta.

- Tämän lisäksi ilmaista ruoka-apua on jaettu seurakunnissa muun muassa EU:n ylijäämävarastoista sekä kotimaisista yrityksistä saatuina lahjoituksina, kertoo Kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön johtaja Heikki Hiilamo.

Huolestuttava kehitys

Hiilamo pitää nykyistä kehitystä huolestuttavana. Ruoka-apu euroissa mitattuna aleni vielä vuonna 2004, mutta sen jälkeen se alkoi lisääntyä. Näin siitä huolimatta, että yleinen taloustilanne ja jatkuvasti parantunut.

- Kaikkein köyhimmillä ihmisillä menee huonommin, ja sosiaalietuudet ovat kehittyneet hyvin heikosti. Työllisyyden parantuminen ei ole auttanut näitä ihmisiä; he ovat olleet edelleen työttöminä tai mahdollisesti pienellä eläkkeellä, Hiilamo arvioi.

Kirkon diakonian apuun turvautuvat useimmiten yksin asuvat ja yksinhuoltajat. Runsas puolet diakonian asiakkaasta on työikäisiä. Liki puolet ruoka-avusta annettiin lapsiperheille.

Kaikkiaan 20 7000 suomalaista kysyi kirkon diakonialta aineellista ja keskusteluapua viime vuonna. Ruoka-avun lisäksi annettiin seurakunnissa muuta taloudellista apua 2,8 miljoonalla eurolla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat