Kirkko antoi ohjeet rippisalaisuudesta: Pedofiilin nimeä ei aina saa kertoa

Evankelisluterilainen kirkko on muokannut ohjeitaan rippisalaisuudesta.

Kotimaa 24:n mukaan uusi säännös velvoittaa pappia kehottamaan ripittäytyjää itseään ilmoittautumaan poliisille, jos ripittäytyjä kertoo syyllistyneensä lapsen hyväksikäyttöön. Papin pitää ilmoittaa hyväksikäytöstä poliisille, mutta hän ei voi edelleenkään kertoa viranomaisille tekijän tai uhrin nimeä ilman ripittäytyjän suostumusta.

Jos hyväksi käytöstä kertoo joku muu kuin tekijä, voi pappi kertoa epäilystä poliisille laajemmin.

- Kertoja voi olla sivullinen, joka kertoo, että jotakin lasta hyväksikäytetään. Tällöin pappi voi kertoa viranomaisille hyväksikäyttäjäksi epäillyn nimen ja asian mistä on kyse. Jos on kyse uhrista, vaikkapa lapsesta, samalla tavalla voi viranomaiselle ilmoittaa tekijän nimen ja asian. Jos hyväksikäyttäjä ripittäytyy, voi ilmoittaa uhrin nimen ja asian niin, että poliisi voi ryhtyä toimenpiteisiin, mutta ripittäytyjän nimi ei saa tulla julki, sanoo Mikkelin piispa Seppo Häkkinen Kotimaa24:n haastattelussa.

Papilla on ilmoitusvelvollisuus myös silloin, jos hänellä on huoli siitä, että jotakin vielä estettävissä olevaa saattaa tapahtua.

- Pedofilian olemukseen kuuluu, että se toistuu. Jos rikos on tapahtunut, se voi toistua, ja siksi papin on ryhdyttävä toimenpiteisiin. Tilanteesta riippuen hänen on annettava viranomaisille tietoa, kuitenkin niin, ettei asianomainen suoraan tai välillisesti tule siitä ilmi. Ripittäytyjä ei saa koskaan tulla ilmi, Häkkinen painottaa.

Kotimaa24 -uutissivusto kertoo, että kirkkohallituksesta lähetetään seurakuntiin asiasta uudet ohjeet. Myös piispoilta on tulossa tarkempia ohjeita.

Kirkko uusi säännöstään sen jälkeen, kun kirkkoa syytettiin pedofiilien suojelusta rippikeskusteluissa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat