USA 2006. Ohjaus: Clint Eastwood. Käsikirjoitus: Iris Yamashita ja Paul Haggis, Tadamichi Kuribayashin romaanin pohjalta. Tuotanto: Clint Eastwood, Robert Lorenz. Kuvaus: Tom Stern. Leikkaus: Joel Cox, Gary Roach. Pääosissa: Ken Watanabe, Kazunari Ninomiya, Tsuyoshi Ihara, Ryo Kase, Shido Nakamura, Hiroshi Watanabe, Takami Bando, Yuki Matsuzaki, Takashi Yamaguchi, Eijiro Ozaki, Nae Yuuki. Kesto: 140 min.
Elokuvia toisen maailmansodan taisteluista on tehty pilvin pimein voittajien vinkkelistä, ja yleensä niille on ominaista vihollisen kasvottomuus tai suoranainen demonisointi. 77-vuotiaana ohjaajanuransa huipulla porskuttava Clint Eastwood on ottanut suururakakseen näyttää sodan molempien puolien näkökulmat. Isiemme liput (2006) on vahva kuvaus amerikkalaismiehistä, jotka osallistuivat sodan loppumetrien käännekohdaksi muodostuneeseen taisteluun Japanin Iwo Jima -saaresta, ja samana vuonna valmistunut Kirjeitä Iwo Imalta kertoo keisarillisen armeijan epätoivoisesta puolustustaistelusta samaisella tuhkapitoisella saarella. Se on kahdesta inhimillisestä sotadraamasta kiinnostavampi.
Iris Yamashitan ja Paul Haggisin käsikirjoitus perustuu todellisen Iwo Jiman puolustusta johtaneen kenraali Kuribayashin kirjeisiin. Kenraali oli hankkinut kokemusta ennen sotaa oleskellessaan Yhdysvalloissa, ja niinpä hänellä oli vahva näkemys hyökkääjistä. Modernisti ajattelevan sotapäällikön ruumiillistaa elokuvassa Ken Watanabe, joka länsimaissa muistetaan mm. elokuvista Viimeinen samurai ja Geishan muistelmat. Vuonna 1945 Kuribayashi saapuu Japanin strategisesti elintärkeälle Iwo Jimalle, keskelle kehnosti organisoitua kaaosta ja ottaa ohjat käsiinsä: rannoille keskitetyn puolustusmuurin sijaan hän tekee oudoksuntaa herättävän määräyksen kaivaa saari täyteen tunneleita. Tämä väijytystaktiikka osoittautuukin korvaamattomaksi keinoksi yllättää ylivoimaisina lähestyvät amerikkalaisjoukot – ja hidastaa väistämätöntä tuhoa.
Kauaskatseisen kenraalin lisäksi tutustumme sympaattiseen rivimieheen Saigoon (Kazunari Ninomiya), joka on tehnyt syntymättömälle lapselleen lupauksen palata elossa kotileipomoon. Saigo ja muut sotilaat pohtivat kirjeissään tilanteitaan ja tuntemuksiaan vähän Terence Malickin mestarillisen sotadraaman Veteen piirretty viiva (1999) tapaan: nämä miehet eivät ole tappokoneita vaan pelkääviä, surevia, koti-ikävää potevia perheenisiä ja aviomiehiä. Malickin universaalin filosofisiin ulottuvuuksiin hiljaiset pohdinnat eivät kuitenkaan yllä, pikemminkin on kyse hyvin arkisista havainnoista ennen kuolemaa. Eastwoodin sotilaat ovat harvinaisen konkreettisesti vastakkain kuoleman kanssa, sillä heille on suoraan kerrottu että tällä saarella taistellaan viimeiseen mieheen. Kukaan ei tulisi palaamaan.
Eastwoodin näkemys sodasta on kiihkoton, ihmisläheinen ja viisas: yksinkertaistukset ja osoittelut loistavat poissaolollaan. Elokuva tarkastelee yksilönvastuun, moraalin ja kunnian merkitystä mutta myös peri-inhimillisiä heikkouksia äärimmäisessä tilanteessa. Erityisen kiinnostavaksi teoksen tekee kulttuuristen erojen tematiikka – vanhasta samurai-kulttuurista ammentaville japanilaissotilaille kuolema keisarin nimeen on miltei itsestäänselvästi parempi vaihtoehto kuin antautuminen tai määräysten rikkominen, siis kasvojen menettäminen ylempien silmissä. Sotaitsemurhat ovatkin tavallisia sekä Banzai!-huutojen säestämien kamikaze-iskujen että tavallisten kuula kalloon -ratkaisujen muodossa.
Kirjeitä Iwo Jimalta on miljöönsä tapaan lähes tuhkanharmaa, värit on pyyhitty pois. Estetiikka on karua ja pelkistettyä, kuten on päähenkilöiden tilannekin. Kaikki välittyy tarkasti ja samastuttavasti: kammottava odotus klaustrofobisissa tunneleissa, joihin lähestyvien pommien jyly kantautuu, paahtavassa kuumuudessa löyhkäävät ruumiskasat, täydellinen avuttomuus massiivisen vihollislaivaston edessä. Elokuvan kenties koskettavimmassa kohtauksessa kuolettavasti haavoittunut amerikkalaissotilas juttelee japanilaiskenraalin kanssa yhteisestä ihastuksesta Hollywood-tähtiin. Juuri ennen astumistaan rajan taa nämä kaksi toisileen vihollista ovat unelmineen yhtä.
Teksti: Tuuve Aro