Kirjeenvaihtaja USA:n velkakiistasta: Mitään näin rumaa ja rajua ei ole nähty aikoihin

MTV3 Uutisten kirjeenvaihtaja Päivi Sinisalo arvioi Yhdysvaltojen velkakiistan olevan rajuin ja rumin yhteenotto Washingtonissa aikoihin.

Sinisalon mukaan sovun syntyminen vaatii osapuolilta valtavia kompromisseja.

– Kyse on 1000-3000 miljardin säästöistä seuraavan kolmenvuoden aikana. Eli kyllä siinä joudutaan höyläämään tekemään säästöjä molemmin puolin, Sinisalo toteaa Kymmenen uutisissa.

– Ja niistä säästöistä tulee kyllä melko rumia ja rajuja.

Kiista jättää rumat arvet

Tällä hetkellä republikaanit näyttävät olevan kiistassa niskan päällä.

– He ovat antaneet ymmärtää, että heille on yksi hailea saadaanko sopua aikaiseksi. He haluavat vain lisää säästöjä, eivätkä missään tapauksessa lisää velkaa, Sinisalo toteaa.

Demokraattien alakynsi näkyy muun muassa siinä, että puolue joutuu antamaan paljon suurempia myönnytyksiä sosiaaliohjelmiin.

– Toisaalta republikaanit joutuvat ehkä myöntymään siihen, että puolustusmenoja on pakko leikata.

Sinisalo uskoo, että kiistely jättää joka tapauksessa Yhdysvaltain poliittisiin voimasuhteisiin syvät ja rumat arvet

– Tämä on osoittanut sen, että puolueet ovat entistä kauempana toisistaan ja on nostanut puoluepoliittisen kiistelyn aivan uusiin lukemiin. Mitään näin rumaa tai rajua ei ole nähty pitkään aikaan Washingtonin politiikassa.

Lue myös:

    Uusimmat