Kirjanystävät palkitsi Ilkka Paateron Lappi-aiheisen kirjakokoelman

Kirjanystäväin lehti Bibliophilos on myöntänyt 60-vuotisjuhlansa kunniaksi E.J. Ellilä -palkinnon. Se ojennettiin Ilkka Paaterolle Helsingin kirjamessuilla lauantaina. Palkintosumma on 1000 euroa.

Heinäveteläinen Paatero on muutamassa vuodessa kerännyt erittäin markittävän Lappi-aiheisen kokoelman. Siihen on saatu teoksia varhaisimmista Lappi- ja Suomi -sanojen kirjaajista aina 1500-luvun alkupuolelta lähtien. Vanhin teos on vuodelta 1514. Kokoelmassa on noin 4000 teosta. Paatero on ansioitunut myös mm. Samuli Paulaharjun kirjallisen tuotannon tutkijana ja kartoittajana. Hänen kokoelmassaan on luetteloitu noin 300 Paulaharjun kirjoittamaa lehtiartikkelia.

-Paatero on merkittävä keräilijä ja ainutlaatuisen kokoelman omistaja, joka on halunnut tuoda teokset muidenkin nähtäväksi. Hänen Lappi-kokoelmansa helmiä oli nähtävinä viime kesänä Vammalan vanhan kirjallisuuden päivillä. Paatero on paneutunut syvällisesti kokoelmansa sisältöön ja edennyt johdonmukaisesti ja määrätietoisesti keräilyssään. Hänen kokoelmallaan on kulttuuri- ja kirjastohistoriallista arvoa ja se rikastaa alan tuntemusta ja tutkimusta, todetaan palkinnon perusteluissa.

Palkinnon ojensivat seuran varapuheenjohtaja kouluneuvos Kirsti Mäkinen ja Bibliophilos-lehden päätoimittaja Matti J. Särömaa. Kirjastoneuvos E.J. Ellilä perusti yhdessä muiden asianharrastajien kanssa Bibliophilos-lehden vuonna 1942. Hän toimi myös lehden päätoimittajana ensimmäiset kymmenen vuotta. Bibliofiilien seura on kirjankeräilystä ja kirjan kulttuurihistoriasta kiinnostuneiden valtakunnallinen yhdistys, jossa on noin 1300 jäsentä. Puheenjohtaja on pääjohtaja Jukka Sarjala.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat