Kirjailija Riikka Pulkkinen vaihtaa kustantajaa

Pulkkisen esikoisteos Raja oli suuri myyntimenestys viime syksynä.

Nuoret kotimaiset kirjailijat vaihtavat edeltäjiään huomattavasti joustavammin kustantajaansa. Tänään kerrottiin, että kirjailija Riikka Pulkkinen siirtyy Gummerukselta Otavaan.

27-vuotiaan Pulkkisen esikoisromaani Raja julkaistiin viime vuoden syksyllä. Se oli suuri myyntimenestys. Hänen toisen romaaninsa on määrä ilmestyä Otavan kustantamana vuonna 2009.

Nuoremman polven kirjailijoista esimerkiksi Juha Itkonen on kirjoittanut kolme romaaniaan kolmelle eri kustantamolle: Tammelle, Teokselle ja nyt uusimman Otavalle. Myös kirjailija Tuomas Vimma vaihtoi kahden ensimmäisen teoksensa (Helsinki 12 ja Toinen) jälkeen Otavalta Gummerukselle. Vimma sanoo MTV:n uutisille, että hän vaihtoi kustantajaa ihan käytännön sanelemista syistä.

- Siirryin hyvän ja luettavan kustannustoimittajan perässä. Se on yleinen syy, miksi kustantajaa vaihdetaan, kertoo Tuomas Vimma. Näissä siirtymisissä ei ole normaalisti sen suurempaa dramatiikkaa. Kirjailijan ostaminen rahalla toiselta kustantajalta on edelleen äärimmäisen harvinaista Suomessa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat