Kiristivät törkeästi – useita liivijengiläisiä vankilaan

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut useita liivijengiläisiä vankilaan kiristysjutussa. Tuomion mukaan miehet olivat kiristäneet uhrilta suojelurahaa ja perusteetonta velkaa.

Oikeuden mukaan teot liittyivät mahdollisesti uhrin eroamiseen eräästä liivijengistä. Mies oli pahoinpidelty päivä jengiliivien palauttamisen jälkeen. Muutaman viikon päästä uhrilta vaadittiin suojelurahaa, vaikka hän ei suojelua ollut tilannut. Rahaa kiristettiin myös uhrin tuttavalta.

Miehen henkeä uhattiin ja rahaa kiristettiin useita kertoja. Tuttavaa uhattiin hänen kertomansa mukaan muun muassa sormien leikkaamisella. Kiristys kesti joulukuusta 2011 marraskuuhun 2012.

Mukana kiristysjutussa oli kymmenen miestä. Tuomituista viisi kuuluu joko Helvetin enkelit - tai United Brotherhood -jengeihin. Lisäksi yksi oli niin sanottu hangaround-jäsen.

Pisin vankeustuomio on kolme vuotta. Osa tuomittiin törkeästä kiristyksestä, osa törkeän kiristyksen yrityksestä ja yksi avunannosta törkeään kiristykseen. Osa syyllistyi myös törkeään kotirauhan rikkomiseen, vapaudenriistoon sekä huumausaine- ja ampuma-aserikoksiin.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat