Kirgisiassa pelätään uutta väkivallan aaltoa

Kirgisian etninen väkivalta oli suunnitelmallista ja osin järjestäytynyttä, sanoo ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW). Järjestö vaatii väkivaltaisuuksista kansainvälistä selvitystä.

- HRW:n tutkimukset osoittavat, että väkivalta - erityisesti hyökkäykset uzbekkien asuinalueille - oli suunnitelmallista ja ainakin joissain tapauksissa järjestäytynyttä, järjestö toteaa raportissaan.

HRW:n haastattelemat uzbekit syyttävät hallituksen joukkoja osallistumisesta hyökkäyksiin. Uzbekkien mukaan hyökkääjillä oli käytössään armeijan panssariajoneuvoja. Paikallisten viranomaisten mukaan ajoneuvot ja aseet oli kuitenkin varastettu armeijan tukikohdista.

HRW varoittaa, että huominen kansanäänestys uudesta perustuslaista saattaa johtaa uusiin levottomuuksiin. Kirgisiaan on virrannut takaisin kymmeniätuhansia pakolaisia, joiden äänestysoikeudesta järjestö on huolissaan.

- Hallitus ei ole ilmoittanut, kuinka se aikoo huolehtia siitä, että pakolaiset ja henkilöllisyystodistuksensa menettäneet ihmiset pystyvät äänestämään, järjestö sanoo.

HRW:n mukaan väkivaltaisuudet puhkesivat kesäkuun 10. päivänä, kun satoja uzbekkeja oli kerääntynyt asuntolan liepeille eteläisessä Oshin kaupungissa.

- Uzbekit polttivat rakennuksia ja sytyttivät autoja tuleen. Väkivaltaisuudet yltyivät, kun liikkeelle lähti huhu, jonka mukaan uzbekkijoukko oli raiskannut kirgiisitytön asuntolassa. Huhu oli kuitenkin perätön, raportti kertoo.

Väkivaltaisuuksissa kuoli virallisten tietojen mukaan ainakin 264 ihmistä. Jopa 100000 pakeni yhteenottoja naapurimaahan Uzbekistaniin.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat