Kirgisialaisilla parlamenttivaalien jatkokierros

Vaalit on pidetty vain niillä alueilla, joilla voittajaa ei saatu selville ensimmäisellä kierroksella.

Kirgisialaiset ovat äänestäneet parlamenttivaalien toisella kierroksella levottomuuksien ja mielenosoitusten varjostaessa äänestystä. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin mukaan ensimmäisellä äänestyskierroksella helmikuun lopulla esiintyi useita puutteita.

Toinen kierros järjestettiin niillä äänestysalueilla, joissa ensimmäisellä kierroksella ei saatu voittajaa selville. Kansanedustajaksi pyrkii muun muassa presidentti Askar Akajevin tytär Bermet, jonka läpimenoa pidetään lähes varmana pääkaupungissa Bishkekissä. Presidentin poika Aidar puolestaan varmisti itselleen parlamenttipaikan jo helmikuussa.

Bishkek ympäristöineen on pysynyt rauhallisena vaalien alla, mutta levottomuuksia ja mielenilmauksia on esiintynyt erityisesti opposition tukialueella Etelä-Kirgisiassa. Silminnäkijöiden mukaan yli sata mielenosoittajaa tunkeutui yli viikko sitten hallintorakennukseen Jalal-Abadissa ja piti sitä edelleen tänään hallinnassaan.

Syytteitä vilpistä

Oppositio on syyttänyt presidentti Akajevia siitä, että hän yrittää vilpillisin keinoin saada parlamenttiin enemmistön omia kannattajiaan. Arvostelijoiden mukaan presidenttiä tukevat kansanedustajat voisivat muuttaa perustuslakia niin, että Akajev voisi edelleen jatkaa presidenttinä. Lain mukaan hänen viimeinen virkakautensa on päättymässä.

- Presidentti yrittää takertua valtaan hinnalla millä hyvänsä, kansanäänestyksellä tai muuttamalla perustuslakia, valitti parlamentin ulkopuolelle jäänyt oppositiojohtaja Zhypar Zhekshejev.

Akajev itse on kiistänyt syytökset. Presidentinkanslia väläytti kuitenkin perjantaina, että Akajev saattaa järjestää kansanäänestyksen hänen virkakautensa pidentämisestä, ellei oppositio muuta linjaansa.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat