Kinkku pitää pintansa suomalaisessa joulupöydässä

Vaikka kalkkuna rynnistää vauhdilla joulumarkkinoille, pitää perinteinen kinkku pintansa suomalaisten joulupöydissä. Kinkkuja myydään tänäkin jouluna noin 6 miljoonaa kiloa. Paineita kinkun hinnan alentamaiseen tuo sianlihan tuotannon selvä kasvu.

Muun muassa juvalaiselta teurastamolta lähtee joulupöytiin 100 tonnia kalkkunaa. Kaksi kertaa enemmän kuin edellisenä vuonna.

-Siellä on kalkkunapaistirulla, filerulla, kahtakin erilaista, sitten kokonainen file vakuumiin pakattuna, kertoo Juvan Karjaportin yksikönpäällikkö Kaarlo Koivuranta.

Kalkkunan suosio joulupöydissä nökyy muös koko vuoden kulutusluvuissa. Kasvu on peräti neljännes. Vaikka tuotantokin on kasvanut 38 prosenttia, ei kokonaista kalkkunaa silti riitä joulupöytiin.

-Joukun lähestyessä toki myös kokonaistakin menisi, mutta tässä vaiheessa nämä vahvat rullatuotteet vetävät lähes kaiken tuotannon, Koivuranta sanoo.

Sen sijaan sikaa joulumarkkinoille tulee riittämiin. Sianlihan tuotanto on kasvanut tänä vuonna 5 prosenttia, selvästi yli kulutuksen. Riittävällä kotimaisella tuotannolla isketään kiilaa kuluttajan ja tuontikinkun väliin.

-Uskoisin, että tuontikinkkua ei ole tänä vuonna sen enempää kuin viime vuonnakaan. Se on oma määränsä, mitä tuontikinkkua on ja noin kymmenisen prosenttia kokonaiskinkkumäärästä lienee tuontitavaraa, toteaa Mikkelin Karjaportin myyntijohtaja Matti Saarikorpi.

Sianlihan hinta on sekä EU:ssa että Suomessa laskenut tuotannon kasvun myötä selvästi viime vuodenvaihteesta.

- Kyllähän raaka-aineen hinta on tällä hetkellä tullut alaspäin ja mahdollisesti vaikuttaa myös Suomen kinkkumarkkinoihin, mutta kotimaisen kinkun hintataso on pitkälti varmasti viime vuotisella tasolla, Saarikorpi pohtii.

Se, millä hinnalla kinkkua myydään tulevana jouluna, on kauppiaiden päätettävissä. Edullista sisäänheittohinnoittelua yksikään ketju ei ole vielä käynnistänyt.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 19.11.2002).

Lue myös:

    Uusimmat