Kinkel otti kantaa palestiinalaisten puolesta

Saksan ulkoministeri Klaus Kinkel pitää yhtenä syynä viimeaikaisiin Israelin vastaisiin iskuihin palestiinalaisten äärimmäistä köyhyyttä, etenkin pakolaisleireissä. Kinkel sanoi laajalevikkisen Bild-lehden haastattelussa tänään tukevansa palestiinalaisten auttamista ja lupasi ottaa asian esille myös EU:ssa.

-Yhtenä syynä terroriin on varmasti äärimmäinen sosiaalinen kurjuus, varsinkin pakolaisleireissä, hän sanoi.

Kinkel kertoi tavanneensa äskettäin palestiinalaisten suunnitteluministerin Nabil Shaathin, joka oli vedonnut saksalaisten apuun ratkottaessa palestiinalaisten itsehallinnon rahoitusongelmia. Tilanne on vaikeutunut entisestään sen jälkeen kun Israel viime kuussa jäädytti palestiinalaisten verotulot vastalauseena Jerusalemissa tehdylle pommi-iskulle.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi, että Israel on jättänyt palauttamatta 65 miljoonaa dollaria eli runsaat 350 miljoonaa markkaa palestiinalaisille kuuluvia verotuloja.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat