Kinkel: EU saattaa torjua ilmastosopimuksen

Saksan ulkoministeri Klaus Kinkel on varoittanut, että EU saattaa torjua joulukuussa allekirjoitettavaksi tarkoitetun ilmastosopimuksen, kertoi Japanin uutistoimisto Kyodo tänään. Kinkelin mukaan sopimus jää allekirjoittamatta, jos se ei ole riittävän tiukka.

Yli 150 valtiota kokoontuu joulukuussa Kiotoon sopimaan kasvihuonekaasujen rajoittamisesta. EU haluaa kaikkien teollisuusmaiden hyväksyvän ehdotuksensa, jonka mukaan päästöjä leikattaisiin 15 prosenttia vuoteen 2010 mennessä. Sekä Yhdysvallat että Japani ovat vastustaneet ehdotusta.

Japani on puolestaan ehdottanut, että päästöjä supistettaisiin keskimäärin 5 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuosina 2008-2012. Presidentti Bill Clinton kertoo tänään Yhdysvaltain kannan asiaan. Teollisuuslähteiden mukaan Clinton aikoo ehdottaa, että teollisuusmaiden päästöt rajoitettaisiin vuoden 1990 tasolle vuoteen 2010 mennessä.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat