Kimppakyydit syrjäyttivät liftaamisen

– Tuuli vinkui, paleli, liftauskättä ei meinannut enää jaksaa kannatella, eikä kyytiä vieläkään kuulunut, kokenut liftaaja Anni Laasonen kertaa erästä hetkeä tien varressa.

Kuvaus on tyypillinen esimerkki peukalokyydin epävarmuudesta. Koskaan ei tiedä, saako kyytiä vai ei, millainen henkilö kuljettajan paikalla istuu, ja kuinka pitkän ajan päästä määränpäähän mahdollisesti pääsee.

Ei ihme, että kimppakyytejä välittävät verkkosivustot ovat kasvattaneet tasaisesti suosiotaan. Suomen vanhimmassa verkossa toimivassa kimppakyytipalvelussa, Kimppa.netissä on sesongista riippuen jopa 40 000 ilmoitusta kuukaudessa.

Facebookistakin löytyy jo pikaisella haulla kymmenittäin kimppakyytiryhmiä, joissa samalla reitillä matkustavat ihmiset voivat sopia rauhassa aikatauluista.

Miksi lähteä koittamaan onneaan tien poskeen, kun kaiken voi sopia näppärästi netissä?

Saman on huomannut myös liikkuvan poliisin ylikomisario Teemu Äikäs. Hänen mukaan liftaajien määrä on vähentynyt huomattavasti 1970–1980-lukujen huippuvuosista. Männävuosien ahkerina liftaajina tunnetut varusmiehetkin saavat nykyään kyytinsä muualta.

– Jonkin verran näkee edelleen festareille menijöitä ja ulkomaalaisia reppureissaajia, Äikäs sanoo.

Poliisilla ei vastaansanomista

Ylikomisario Äikäs ei suosittele liftaamista kenellekään, mutta ei myöskään halua pelotella riskeillä.

Jos noudattaa liikennesääntöjä, ei poliisilla voi olla peukalokyydin havitteluun mitään vastaan sanomista. Liftauspaikka kannattaa kuitenkin valita huolella.

– Moottoritiellä, jossa jalankulku on kokonaan kielletty, ei saa liftata. Muuta liikennettä ei saa häiritä, eikä ketään voi pakottaa pysähtymään, Äikäs muistuttaa.

Vaikka liftaaja saattaa ajatella, että kaupunkien ulosmenoväylissä on vilkkaan liikenteen ansiosta parhaat mahdollisuudet kyydin saamiseen, ei nelikaistaisen tien varteen ole usein edes mahdollista pysähtyä.

Äikkään mukaan ihanteellisin paikka liftata on sellainen, josta kuljettaja näkee kyydin tarvitsijan hyvissä ajoin. Paikalle on myös pystyttävä pysähtymään häiritsemättä muuta liikennettä. Sellaisia voivat olla esimerkiksi bussipysäkit tai taukopaikat.

Ylikomisario kehottaa sekä liftaajaa että kyytiin ottajaa käyttämään tilanteessa tervettä järkeä ja harkintaa. Vieraan auton kyytiin hyppäämiseen, samoin kuin vieraan ihmisen kyytiin ottamiseenkin liittyy aina riskejä.

– Koskaan ei voi olla varma tuntemattoman ihmisen tarkoitusperistä. Mutta jos kyyti on onnistunut, se voi olla mielenkiintoinen ja mukava kokemus molemmille osapuolille, Äikäs sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat