Kimi Räikkönen kaipasi perhettä syntymäpäivänään: ”Joka vuosi lentokoneessa istumista”

Kimi Räikkösen syntymäpäivä meni tutuissa merkeissä: F1-kuski oli taas kisamatkalla ja kaukana rakkaimmistaan.

Räikkönen täytti keskiviikkona 39 vuotta. Ferrari-kuski ei suostunut C Moren haastattelussa paljastamaan, mitä hän sai lahjaksi.

– No mitähän mä sain? Ikää. Lentokoneessa istumista, Räikkönen hymyili.

Perhe tietysti silti muisti häntä, vaikka kahden lapsen isä oli tällä kertaa matkalla Texasiin viikonloppuna ajettavaa Yhdysvaltain GP:tä varten.

– Muisti. Olisi ollut kivaa olla niiden kanssa, mutta tällaista se on: joka vuosi lentokoneessa istumista. Yleensä sattuu aina semmoiseen päivään, Räikkönen sanoi.

Syntymäpäivän osuminen lokakuun loppupuolelle tarkoittaa lähes väistämättä, että F1-kiertue on silloin kaukana kotoa. Syyskuun Italian GP:n jälkeen karavaani suuntaa Aasiaan ja sieltä Pohjois-Amerikkaan. Austinin viikonlopun jälkeen ajetaan heti seuraavalla viikolla Meksikossa. Marraskuussa ovat edessä vielä Brasilian ja Abu Dhabin kilpailut.

Lue myös:

    Uusimmat