Kim tunnusti Pohjois-Korean elintaso-ongelmat

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong Il on antanut poikkeuksellisen lausunnon, jossa hän myöntää, ettei valtio ole onnistunut tarjoamaan kansalaisilleen kelvollista elintasoa. Kimin mukaan ihmisten elämänlaadussa on vielä paljon parannettavaa - vaikka maa onkin "poliittisesti ja sotilaallisesti vahva".

- Presidentti on sanonut, että ihmisten pitäisi saada syödäkseen valkoista riisiä ja lihakeittoa, pukeutua silkkiin ja elää tiilikaton alla. Emme ole onnistuneet tämän tavoitteen täyttämisessä, Kim sanoi virallisessa Rodong Sinmun -sanomalehdessä lauantaina.

Presidentillä tarkoitetaan Kimin vuonna 1994 kuollutta isää Kim Il Sungia, joka on nimitetty maan ikuiseksi presidentiksi.

- Aion ratkaista elintasokysymyksen niin nopeasti kuin mahdollista ja toteuttaa presidentin viimeisen toiveen, Kim jatkoi.

Pohjois-Korea kärsii kroonisesta elintarvikepulasta, ja monet paikalliset elävät ulkomaisen ruoka-avun varassa.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat