Kim Jong Ilin hautajaiset kestivät kolme tuntia

Pohjois-Korean edesmenneen johtajan Kim Jong Ilin hautajaiset ovat päättyneet pääkaupunki Pjongjangissa, kertoo valtiollinen tv. Seremonia kesti kolme tuntia.

Valtiollisen television kuvissa näytettiin, miten valtava hautajaissaattue lähti liikkeelle Kumsusanin muistopalatsista, jossa Kimin ruumista on pidetty esillä. Saattue palasi hautajaisten päätyttyä palatsiin.

Letkan kärjessä kulki auto, joka kantoi valtavaa Kimin valokuvaa. Ruumisvaunuja saattoivat maan uusi johtaja Kim Jong Un, hänen vaikutusvaltainen setänsä Jang Song Thaek sekä armeijan esikuntapäällikkö Ri Yong Ho. Kuvissa näytettiin myös kymmeniätuhansia sotilaita tekemässä kunniaa edesmenneelle Kimille Pjongjangissa. Tilaisuuteen ei kutsuttu ulkomaisia valtuuskuntia.

Seremonian noudatteli samaa mahtipontista ja propagandistista kaavaa kuin Kim Il Sungin hautajaisten vuonna 1994.

– Hautajaisia käytettiin vahvistamaan kansalaisten uskollisuutta johtoa kohtaan. Kimin hautajaiset järjestetään samalla tapaa, arvioi Yang Moo Jin soulilaisesta Pohjois-Korean tutkimuksen yliopistosta.

Valtiollinen media on viime päivät suitsuttanut sekä entisen että tulevan johtajan suuruutta.

Kim Jong Il hallitsi Pohjois-Koreaa 17 vuotta.

Huomenna Pohjois-Koreassa vietetään kolmen minuutin mittaista hiljaista hetkeä ja järjestetään muistotilaisuus.

(MTV3 - STT - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat