Kim Dotcomilta loppuivat rahat ja vankila uhkaa

Sukujuuriltaan suomalainen nettimiljonääri Kim Dotcom kertoo rahojensa loppuneen, eikä hänellä ole varaa puolustaa itseään oikeudessa.

Uudessa-Seelannissa asuva Dotcom joutuu huomenna Aucklandissa oikeuden eteen. Dotcomin mukaan on mahdollista, että tuomioistuin kumoaa hänen takuunsa ja määrää hänet vankilaan.

– Olen puolustuskyvytön, ja he (syyttäjäviranomaiset) käyttävät sitä hyväkseen, Dotcom sanoi videoyhteyden välityksellä brittiläiselle digitaalialan konferenssille.

Dotcom kertoo käyttäneensä oikeudenkäyntiin jo noin kahdeksan miljoonaa euroa. Hänet pidätettiin vuonna 2012.

– He ovat todellakin onnistuneet kuluttamaan resurssini loppuun, hän sanoi syyttäjäviranomaisiin viitaten.

Yhdysvallat on vaatinut Dotcomin luovuttamista, jotta hänet saataisiin oikeuden eteen vastaamaan epäillyistä tekijänoikeusrikkomuksista.

Dotcomin Megaupload-nettisivuston epäillään aiheuttaneen amerikkalaisyhtiöille yli puolen miljardin dollarin eli yli 400 miljoonan euron tappiot. Amerikkalaisviranomaisten mukaan Dotcom onnistui nettipalvelullaan tienaamaan yli 140 miljoonaa euroa.

Dotcom perusti viime keväänä poliittisen puolueen, joka osallistui Uudessa-Seelannissa parlamenttivaaleihin syyskuussa. Nettiasioihin keskittynyt puolue ei saanut yhtään edustajaa parlamenttiin.

Uudessa-Seelannissa Dotcomia syytettiin siitä, että hän lähti politiikkaan vain estääkseen luovuttamisensa Yhdysvaltoihin. Dotcom sanoo joutuneensa saarivaltiossa vainon kohteeksi.

– Noitavaino on tuottanut tulosta, ja kaikki haluavat nähdä minut roviolla. Torstaina saatan joutua vankilaan tämän takia.  

Lue myös:

    Uusimmat