Kilpailuviraston valtaa ei lisätä

Fuusiovalvonnan piiriin tulevien kauppojen alaraja lasketaan 200 miljoonasta 150 miljoonaan markkaan. Kilpailuviraston valtaa ei vahvisteta, mutta sille on tulossa uusia tehtäviä. Kilpailuvirasto valvoo myös pankki- ja vakuutusalan kaupat.

Näin esitetään kilpailulakiuudistuksessa, jonka hallitus saa käsiteltäväkseen lähiviikkoina. Syksyn ajan kilpailuasiat ja yrityskauppavalvonta ovat olleet hallitusryhmien käsittelyssä. Kättä on väännetty kilpailuviraston toimivallasta, yrityskauppakontrollin alarajasta sekä siitä, sisällytetäänkö sähkön jakelutoiminnassa tehtävät kaupat kilpailulakiin.

Kauppa- ja teollisuusministeri Antti Kalliomäen (sd.) mukaan yrityskauppavalvonnan piiriin otetaan kaupat, joissa osapuolten yhteinen liikevaihto on 150 miljoonaa. Asiaa pohtinut työryhmä esitti alarajaksi 200 miljoonaa.

Kilpailulakiuudistukseen, jonka yksi osa yrityskauppavalvonta on, sisällytetään vastedes myös sähkön jakelutoimintaa koskevat kaupat erillisenä kohtana. Kalliomäen mukaan samalla omistajalla ei saa olla 25 prosenttia suurempaa osuutta jakelutoiminnasta. Markkinaosuusrajaa on siis nostettu. Sähköalan keskittymistä käsitellyt työryhmä esitti markkinaosuuden rajaamista 20 prosenttiin.

Kilpailuvirastolle ei lopullista päätösvaltaa

Kilpailulakiuudistuksessa pohdittiin vakavasti myös kilpailuviraston aseman vahvistamista. Asiaa pohtinut työryhmä oli valmis lisäämään viraston toimivaltaa. Kalliomäen mukaan kilpailuviraston ja kilpailuneuvoston toimivallat aiotaan säilyttää nykyisellään. Kilpailuvirasto ei siis vastedeskään voisi lopullisesti päättää asioista, vaan esittää ratkaisunsa kilpailuneuvoston päätettäväksi.

Yrityskauppavalvonta lisää niin kilpailuviraston kuin kilpailuneuvostonkin tehtäviä. Siksi Kalliomäen mukaan on todennäköistä, että molempien henkilökuntaa jouduttaneen vahvistamaan.

Kilpailulakien piiriin aiotaan sisällyttää myös pankki- ja vakuutusala. Tähän asti pankkien valvonta on ollut Rahoitustarkastuksen ja vakuutusyhtiöiden sosiaali- ja terveysministeriön harteilla. Jos ja kun kilpailuvirasto alkaa syynätä myös pankki- ja vakuutusalan yrityskaupat, niille tulee kaksinkertainen kontrolli.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat