Kilpailuvirastolta selvityspyyntö Kesko-Tuko -kaupasta

Kilpailuvirasto pyytää EU:n kilpailuviranomaisia tutkimaan Keskon ja Tukon yrityskeskittymän vaikutuksia kilpailuun erityisesti vähittäiskaupassa. Pyyntö toimitettiin EU-komissiolle tänään. Komission on tehtävä kuukauden kuluessa ensimmäinen päätös mahdollisista toimista. Jos komissio pitää keskittymää yhteismarkkinoille soveltumattomana, se voi asettaa järjestelyn hyväksymiselle ehtoja tai vaatia siihen muutoksia.

Kilpailuvirastosta huomautetaan, että pyyntö ei tarkoita sitä, että Kesko olisi käyttäytynyt kilpailulainsäädännön vastaisesti.

-Yrityskauppavalvonta-asetuksen mukainen tutkinta on markkinoiden rakenteen eikä yritysten käyttäytymisen selvittämistä. Kilpailuvirasto ilmoitti jo heti Kesko-Tuko-ratkaisun selvittyä vievänsä sen EU:n kilpailuviranomaisten tutkittavaksi. Apulaisjohtaja Juhani Jokinen katsoi Keskon saaneen omistusjärjestelyjen myötä määräävän markkina-aseman vähittäistavarakaupassa.

Tuko siirtyi toukokuun lopussa Keskon omistukseen. Kaupan jälkeen noin 60 prosenttia vähittäistavaramarkkinoista siirtyi Keskon hallintaan. Tavaratalokaupassa ja rautakaupassa Keskon osuus nousi lähes puoleen.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat