Kilpailuvirasto tutkii suuria ruokakauppoja

Pienet elintarvikeyhtiöt ovat valitelleet jo pitkään, että niiden on vaikea saada tuotteitaan myyntiin kunnon hinnalla.

Kilpailuvirasto selvittää suurten ruokakauppojen asemaa markkinoilla. Aamulehden mukaan virasto tutkii, johtaako kaupparyhmien vahva asema siihen, että ne pakottavat teollisuuden myymään tuotteitaan jopa tappiolla.

S-ryhmän ja K-ryhmän yhteenlaskettu markkinaosuus päivittäistavarakaupassa on pitkälti päälle 70 prosenttia.

Erityisesti pienet elintarvikeyhtiöt ovat pitkään valitelleet, että niillä on vaikeuksia saada tuotteitaan kunnon hinnalla myyntiin.

Kilpailuviraston arvion mukaan tutkimukset jatkuvat ensi vuoden puolelle.

- Katsomme, onko kauppa asettanut teollisuudelle esimerkiksi kohtuuttomia ehtoja ja kuinka sitovia sopimukset ovat, Kilpailuviraston tutkimuspäällikkö Markku Tupamäki kertoo.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat