Kilpailuvirasto tutkii Sanoman, Helsinki Median ja WSOY:n fuusion

Kilpailuvirasto aikoo tutkia Sanoma Osakeyhtiön, Helsinki Median ja WSOY:n sulautumisen. Kilpailuvirasto ei kuitenkaan voi puuttua fuusioon. Jakeluun liittyviä kilpailullisia pelisääntöjä aiotaan käydä läpi.

Aamulehden haastattelema kilpailuviraston ylijohtaja Matti Purasjoki sanoo viraston olevan kiinnostunut siitä, tuleeko uudesta viestinnän suuryhtiöstä liian hallitseva lehtien jakelussa. Kilpailuvirasto ei kuitenkaan voi puuttua fuusioon, sillä yrityskauppojen kautta määräävän markkina-aseman syntymisen estävä kilpailulain muutos tulee voimaan vasta ensi lokakuussa. Purasjoen mukaan kilpailuvirasto aikoo käydä Sanoma-WSOY:n johdon kanssa läpi jakeluun liittyviä kilpailullisia pelisääntöjä.
-Haluamme varmistua, ettei jakelublokkien ulkopuolisia lehtikustantajia syrjitä jakelussa ja ettei uudesta yhtiöstä synny alalle pääsyn estettä, Purasjoki kertoo.

Lehtien irtonumeromyyntiä Suomessa hallitsevasta Rautakirjasta tulee fuusion myötä Sanoma-WSOY:n tytäryhtiö. Sanomien Leijonajakelu puolestaan hoitaa noin kolmasosan suomalaisten sanomalehtien varhaisjakelusta. Purasjoen mielestä perjantain julkistettua mediajätin syntymistä ei voi viedä EU:n tutkittavaksi Kesko-Tuko-kaupan tapaan, koska Sanoma-WSOY ei vaikuta EU:n jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

Maakuntalehtien toimitusjohtajat: Uudella viestintäjätillä ei vaikutusta maakuntalehtiin

Maakuntalehtien toimitusjohtajien mukaan Sanoma-WSOY-fuusio ei vaikuta heidän suunnitelmiinsa. Eivätkä he pidä fuusiota yllättävänä.
-Sanomat on meille fuusion jälkeen samanlainen yhteistyökumppani kuin tähänkin asti, Pohjanmaalla ilmestyvän Ilkan toimitusjohtaja Erkki Poranen sanoo. Keskisuomalaisen toimitusjohtaja Eino Petäjäniemi puolestaan uskoo, että maakuntalehtien yhteistyö tiivistyy jo olemassa olevien suunnitelmien mukaisesti. Sanomien ja WSOY:n fuusio ei niiden yhteistyökuvioita sen kummemmin nopeuta tai muuta. Maakuntalehdistö on viime vuosina lisännyt varsinkin toimituksellista yhteistyötään ja osittain myös keskinäistä omistustaan.

Viestintäalan tutkija Jyrki Jyrkiäinen arvioi itsenäisten maakuntalehtien joutuvan vastedes varsin ahtaalle, koska lehtien levikeissä ei uskota olevan kasvuvaraa ja toimituksellisista kuluista on vaikea säästää. Isoilla, monia eri viestintävälineitä omistavilla yrityksillä tilanne on toinen: tuloja tulee eri lähteistä ja esimerkiksi televisiolle povataan lisää katsojia. Poranen myöntää maakuntalehtitalojen "rajoituksen" ja uskoo, että rankat ajat ovat edessä.
-Mutta emme joudu ahtaalle siksi, että Sanomat fuusioituu WSOY:n kanssa, hän sanoo. Poranen pitää Sanomien ja WSOY:n sulautumista myönteisenä siksi, että "se on kotimaisten, vahvan kulttuuritaustan omaavien yhtiöiden ratkaisu".

Liittyäkö vai ei?

Viestintätutkija Jyrkiäinen arvioi, että ennemmin tai myöhemmin kahden suuren mediaryhmän - Sanoma-WSOY:n ja Alma Median - ulkopuolella toimivat lehdet joutuvat liittoutumaan tavalla tai toisella. Porasen mukaan näin saattaa käydä. Sen seikkaperäisemmin hän ei asiaa halua kommentoida. Liittoutumisen sijasta Petäjäniemi haluaa puhua yhteistyöstä.
-Yhteistyö voi olla omistuksellista tai vapaaehtoista. Tällainen yhteistyö varmasti lisääntyy, hän sanoo. Kustannussäästöjen ohella yhteistyöllä haetaan Petäjäniemen mukaan laatua; tavoitteena on tehdä aiempaa parempia maakuntalehtiä.

Lue myös:

    Uusimmat