Kilpailuvirasto esittää Leonian yksinoikeuden lopettamista

Kilpailuvirasto katsoo, että Leonia-pankin yksinoikeus valtion maksuliikenteen hoitajana aiheuttaa tehottomuutta. Lisäksi se vääristää rahalaitosten välistä kilpailua. Siksi virasto esittää Leonian erityisaseman purkamista.

Käytännössä valtion maksuliikenne hoidetaan siten, että kaikki maksut lähtevät keskitetysti Leoniasta. Leonian yksinoikeus hoitaa valtion maksuliikennettä perustuu lakiin. Tämän takia virasto kehottaa valtiovarainministeriötä ryhtymään toimiin, joilla yksinoikeus voidaan purkaa. Viraston mukaan Leonian erityisaseman purku on toteutettava mahdollisimman pian riippumatta Leonian yksityistämisen aikataulusta.

Kilpailuviraston johtajan Rauni Hagmanin mukaan Leonian yksinoikeus sulkee muut pankit pois.
-Lisäksi se saattaa vääristää rahalaitosten välistä kilpailua muilla markkinoilla, koska se antaa Leonialle perusteetonta kilpailuetua, hän sanoo.

Monopoliasema hyödyttää Leoniaa mm. siten, että pankkiin ohjautuu yksinoikeuden vuoksi asiakastilejä enemmän kuin normaalissa kilpailutilanteessa. Lisäksi virasto katsoo, että Leonian ei yksinoikeuden takia ole tarvinnut tehostaa toimintaansa valtion maksuliikenteen hoidossa.
-Valtio ei myöskään ole tarkastellut hajautetun järjestelmän kustannuksia tai kilpailuttanut maksuliikenteen hoitoa eri rahalaitosten kesken, viraston lausunnossa sanotaan.

Leonian toimitusjohtaja Harri Hollmen torjuu väitteet, että valtion maksujen välittäminen parantaisi Leonian kilpailuasemaa.
-Kilpailijat vain ovat hermostuneita Leonian kilpailuvoiman kasvusta, joka perustuu pankin tehostuksiin, toimintatapojen parantamiseen ja vahvistuneeseen yrittämishankkeeseen, hän sanoo.

Vanha kiista

Kilpailuvirasto puuttui Leonian, entisen Postipankin, erityisasemaan valtion maksuliikenteen hoitajana ensimmäisen kerran 1992. Silloin virasto arvosteli Postipankin erityisasemaa valtionavustusten maksajana.
-Terveen ja toimivan kilpailun kannalta tällainen järjestely ei ole hyväksi, koska se antaa avustuksia maksavalle rahalaitokselle mahdollisuuden hinnoitella palvelunsa ottamatta huomioon kilpailua, kilpailuviraston vuoden 1992 aloitteessa todettiin.

Kilpailuvirasto esitti 1992, että kunnilla olisi mahdollisuus valita itse maksuyhteyspankkinsa. Silloin ministeriö tyrmäsi asian täysin. Tällä kertaa kilpailuvirasto puuttui asiaan Leonian kilpailijoiden toimeksiannon takia. Kilpailijapankit esittivät kesällä virastolle Leonian yksinoikeuden purkamista.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat