Kilpailu kesätyöpaikoista käynnistyy taas

Nuorten kesätyöpaikat tulevat vuosi vuodelta hakuun yhä aiemmin. Muun muassa pääkaupunkiseudulla kilpailu kaupunkien tarjoamista kesätyöpaikoista alkoi tänään.

- Mekin olemme aikaistaneet tätä aina vuosi vuodelta. Tuntuu, että nuoret haluavat tietää mahdollisimman hyvissä ajoin, että heillä on kesäksi töitä, sanoo Helsingin kaupungin rekrytointikonsultti Elisa Kouvonen.

Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen tarjoavat töitä yhteensä noin 5 000:lle nuorelle. Luku vastaa viime vuonna työllistettyjen määrää. Suosittuja työpaikkoja työuraansa aloittelevien keskuudessa ovat esimerkiksi puistotyöt.

Kaupunkien kesäpesteistä nuori ansaitsee vähintään viisi euroa tunnissa.

Katso Nina Rahkolan juttu (Seitsemän uutiset 19.1.2010)

Lue myös:

    Uusimmat