Kilpa-autoileva Carl Philip törttöili – pyysi anteeksi ulosajamaltaan kuskilta

Prinssi menetti auton hallinnan ja ajoi toisen kuskin pois radalta.

Kilpa-autoilua harrastava prinssi Carl Philip osallistui lauantaina Swedish Touring Car Championship (STCC) -kilpailuun Falkenbergissä.

Vauhdikkaan kuninkaallisen kilpailu oli kuitenkin lähteä käsistä, kun hän menetti ajoneuvonsa hallinnan. Samalla hän myös ajoi toisen kuskin, Mattias Anderssonin pois radalta.

Tapauksen jälkeen prinssi oli ollut hattu kourassa ja pyytänyt anteeksi Anderssonilta.

– Hän tuli pyytämään anteeksi myöhemmin, Andersson selitti ruotsalaislehdelle Correnille.

– Hän selitti, että oli menettänyt autonsa hallinnan.

Carl Philipillä vahinkoja on sattunut radalla aiemminkin. Viime vuonna hän törmäili toisen STCC-kuskin kanssa juuri ennen kesäkuisia häitään prinsessa Sofian kanssa. Vaikka kyseinen kilpailu meni penkin alle, saavutti Carl Philip ensimmäisen voittonsa Falkenbergissä heinäkuussa 2015.

Voittonsa jälkeen prinssi ilmaisikin odottavansa viikonlopun kilpailua.

– Falkenberg on yksi lempiradoistani ja olen todella ylpeä voitostani täällä, hän kommentoi tiedotteessa ennen kilpailun alkua.

Sillä aikaa, kun prinssi Carl Philip viipotti kilparadalla hänen vaimonsa Sofia osallistui musiikkifestivaaleilla yhdessä prinssi Danielin kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat