Kilpa-ajo päättyi kahden kuolemaan Helsingissä

Hurja kilpa-ajo päättyi kahden sivullisen kuolemaan illalla Helsingissä. Kaksi keskenään kisaavaa autoa eteni rinnakkain kovaa vauhtia Sörnäisten rantatietä pitkin keskustaa kohden, kun toinen niistä törmäsi vastakkaisesta suunnasta tulleeseen taksiin, joka oli kääntymässä vasemmalle.

Yksi taksin matkustajista sinkoutui autosta törmäyksen voimasta ja kuoli heti. Toinen onnettomuuden uhreista menehtyi muutamaa tuntia myöhemmin sairaalassa. Illalla oli vielä epäselvää, oliko hän ollut taksin kyydissä vai kenties satunnainen jalankulkija.

Onnettomuus sattui noin kello 17.20. Taksinkuljettajaa ei vielä illalla voitu kuulustella, sillä hän oli niin shokissa, ettei muistanut onnettomuudesta mitään. Fyysisesti taksinkuljettaja selvisi onnettomuudesta lievillä vammoilla. Hurjastelijoista toinen jatkoi matkaansa, mutta ilmoittautui hiukan myöhemmin itse poliisille. Kumpikin kilpa-ajoon osallistuneista kuljettajista selvisi kolarista ehjin nahoin. Toisessa autoista oli myös matkustaja, jolle ei myöskään käynyt kuinkaan.

Poliisi ei tiedä tarkalleen, millaiset lukemat hurjastelijoilla oli mittarissa. Sörnäisten rantatiellä on 50 kilometrin nopeusrajoitus.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat